Korona-joulu

Lenni pohti pitkään lähteäkö kauppaan vaiko ei. Hän kuului riskiryhmään, koska oli diabeetikko. Hän kaipasi kovasti sosiaalista kanssakäymistä oikeastaan kenen tahansa elävän olennon kanssa. Toki hän oli arkisin tekemisissä työkavereidensa kanssa, mutta vain etänä. Kotitoimiston seinät olivat jo pitkään alkaneet kallistua Lenniä kohti luoden synkkiä varjoja ympärille. Pääasiassa hän oli hoitanut ruokaostokset nekin etänä. Lähin K-Supermarket toimitti kotiinkuljetuksena kerran viikossa lähes kaiken sen mitä kauppalistaan oli kirjattu. Aina silloin tällöin jokin tuote oli loppunut, eikä kauppias laittanut korvaavaa tilalle. Tämä välillä johti tilanteisiin, että Lennin täytyi käyttää luovuutta ruoanlaitossa, mikä oli varsin haasteellinen tilanne sinkkuna asuvalle tietotekniikan insinöörille. Ohjelmistokoodiin hän osasi heittää sopivat mausteet sekaan ja keittää sopan sopivasti hauduttaen, mutta ravinnon saattaminen syömiskelposeksi ilman reseptissä tarkoin merkattuja ainesosia aiheutti melkoista päänvaivaa. Kyllä Lenni aina kaiken keittämänsä söi, mutta joskus tyhjille seinille värikkäitä ilmeitä esittäen.

   Nyt oli kuitenkin poikkeustilanne. Joulu oli vain parin päivän päässä. Kauppa ei enää toimittaisi kotiin mitään ennen kuin vasta pyhien jälkeen. Lenni oli aluksi ajatellut, ettei sen kummemmin juhlistaisi Jeesuksen syntymäpäivää. Einesmakaronilaatikko ja pakastepizzat odottivat herkkusuuta jääkaapissa. Kuitenkin ajatus oli lähtenyt aivonystyröissä vaeltamaan. Jostain oli kaivaantunut esille muistoja lapsuuden kodista ja äidin kokkaamista jouluruoista. Tietenkin mieltä vaivaavat välähdykset olivat pälkähtäneet esille vasta nyt, kun oli enää pari päivää juhlaan aikaa.

   Aluksi Lenni mietti mitä hän mahdollisesti hankkisi pöytään päivän juhlallisuutta korostamaan. Kinkku, laatikot, lipeäkala ynnä muut perinteiset herkut tulvivat mieleen nopeasti. Joulutorttukin voisi maistua kahvin kanssa vähän niin kuin jälkiruoaksi. Mikään vannoutunut jouluihminen Lenni ei ollut, esimerkiksi joululaulut olivat kauhistus miehen mielessä. Joulukuusta ei ollut nähty saman katon alla vuosikymmeniin, saati mitään tonttuihin viittaavia ornamentteja. Muutama jouluvalo oli kuitenkin harvakseltaan löytänyt tiensä ikkunalle. Nyt kuitenkin jouluateria alkoi houkuttaa niin vahvasti, että mieliteolle oli melkeinpä pakko antaa periksi.

   Mutta jos kystä kyllin haluaisi vielä saada, olisi pakko käydä ihan fyysisesti kaupassa. Se kammoksutti Lenniä. Hän ei ollut suinkaan bakteerikammoinen alunperin. Tässä suhteessa hän oli täysin eri maata kuin siskonsa, jolle korona tavallaan oli oikeutus vuosikymmeniä kestäneelle epäluulolle tavaroiden ja esineiden, huonekalujen ynnä muiden pintojen hygeniaan liittyvien riskien suhteen. Lenni oli varma, että Leenu oli kokenut jossain määrin jopa sairaanloistakin mielihyvää siitä, että korona oli osoittanut tämän näkemyksen oikeaksi. Lenni ei edelleenkään jakanut siskonsa pakkomielteitä pöpöjä kohtaan yleisellä tasolla, mutta korona oli selvästi vaarallinen tauti, johon oli syytä suhtautua vakavasti.

   Ruoka on hyvää ja hyvä ruoka vielä parempaa, Lenni pohti. Useimmiten hänen ateriansa olivat valmistuotteista lämmitettyjä, joskin hän usein höysti niitä raejuustolla saadakseen ravintoonsa enemmän keveyttä ja terveellisiä ainesosia. Suurimman osan jouluruoista sai valmiina, jopa kinkkua oli tarjolla paistettuna. Ruskeaa kastikettakin sai pikkutölkissä. Perunoiden keiton Lenni sentään osasi. Vain kerran oli pelastuslaitoksen tarvinnut käydä tarkistamassa hänen keittämisensä mustanpuhuvia tuotoksia. Lenni suorastaan uhkui itsevarmuutta miettiessään mahdollista onnistumisprosenttia jouluaterian suhteen.

   Lopulta mieliteko huumasi aivot ja ohitti järjen. Lenni päätti uhrata itsensä joululle ja lähteä käymään henkilökohtaisesti kaupassa. Tämä myös tarjoaisi mahdollisuuden nähdä pitkästä aikaa ihan elävä oikea toinen ihminen. Jos oikein hyvä onni olisi matkassa, hän saattaisi päästä jopa vaihtamaan muutaman sanan jonkun toisen kanssa. Kenties hän voisi olla ostavinaan vaatteita, sillä silloin yleensä joku myyjä ilmestyy selän taakse esittäen tuon ikiaikaisen kysymysklassikon – ”voinko olla avuksi?”

   Onneksi Lennin sisko oli ymmärtänyt varustaa veljensä pahimman varalle. Tämä tosin oli tapahtunut jo vuosia sitten, kauan ennen koronaa. Tuolloin Leenu oli ollut varma, että jokin supertappajavirus leviää maailmaan viikossa ja halusi suojella myös veljeään pahimmalta. Aluksi Lenni oli aikonut heittää varusteet roskiin tai myydä kirpputorilla, mutta jokin alitajunnassa oli kuitenkin kehottanut varastoimaan ison pahvilaatikon pihavarastoon. Sieltä Lenni sen haki sisälle ja avasi sen.

   Kaasunaamarin Lenni hylkäsi ensimmäisenä. Sille tuskin oli nyt tarvetta. Ehkä se olisi suojannut tehokkaasti koronaa vastaan, mutta jotenkin sen käyttö tuntui ylilyönniltä. Laatikosta löytyi type IIR luokituksen kirurgisia vaaleansinisiä kasvomaskeja. Pakkauksen mukaan ne suojasivat 98% bakteereilta ja veriroiskeilta. Lenni mietti, miten suuri todennäköisyys olisi saada päälleen veriroiskeita kauppareissulla. Oletettavasti melko pieni. Varusteisiin kuului myös suojalasit ja -visiiri. Lenni pohti hetken miksi ihmeessä hänen täytyisi sellaisiakin pitää, mutta totesi melko pian, että myös silmien kautta voisi pisaroiden mukana jotain tartuntoja saada. Silmäsuojus turvaisi myös sen, ettei hän ajatuksissaan koskisi käsillään silmiin. Kaupassa hän joutuisi kuitenkin koskettelemaan tuotteita ja erilaisia pintoja, joista saattaisi tarttua ties mitä pöpöjä. Suojalasit ei siis vaikuttanut lainkaan huonolta vaihtoehdolta. Visiiri sen sijaan jo pelkästään näytti niin epämukavalta, että Lenni hylkäsi sen oitis vaihtoehdoistaan.

   Suojakäsineitä löytyi muutama pakkaus. Ne olivat vinyylisiä, puuteroituja ja ilmeisesti sairaalakäyttöön valmistettuja. Nekin olivat vaaleansinisiä. Laatikossa oli myös useampi kertakäyttöinen suojahaalari. Ne olivat saumoista tiivistettyjä ja vetoketjuissa oli itseliimautuva suoja. Ranteissa ja nilkoissa oli elastiset saumat. Lennistä ne näyttivät juuri sellaisilta mitä dekkareissa poliisien rikospaikkatutkijat tai katastrofielokuvien virustutkijat käyttivät. Lenni pohti pitäisikö kauppareissulle varustautua haalarein. Suojalasit, kasvomaski ja käsineet vaikuttivat itsestään selvyyksiltä, mutta haalarit mietityttivät. Kun Lenni hetken aikaa oli asiaa arvioinut mielessään, haalarit vaikuttivat varsin järkevältä vaihtoehdolta. Kun kaupassa joka tapauksessa joutui kosketuksiin ostoskorien tai -kärryjen tai ylipäänsä esineiden ja kalusteiden kanssa, se saattaisi johtaa bakteerien ja virusten tarttumisen vaatteisiin. Tämä taas altistaisi Lennin sairastumiselle, koska pöpötä voisivat siirtyä vaikkapa takin pinnalta häneen itseensä. Kertakäyttöhaalarit sen sijaan voisi kauppareissun jälkeen hävittää ja näin ongelmaa ei olisi.

   Laatikosta löytyi myös erilaisia desinfiointiaineita suihkeina, pumppupulloissa ja jauheinakin. Lenniä huvitti, että niiden sisältämä alkoholi voisi puhdistaa elimistöä sisältäkin päin, mutta siihen tarkoitukseen kaapissa lymynnyt korkkaamaton Finlandia-vodka olisi todennäköisesti parempi vaihtoehto.

   Kun Lenni oli pukenut tamineensa ylleen ja kirjoittanut kauppalistan, hän oli valmis kauppareissuunsa. Se tulisi tehdä nopeasti ja tehokkaasti, koska ei ollut järkeä tarpeettomasti käyttää aikaa ja siten altistaa itsensä turhille riskeille.

Parkkeeratessaan autoaan Lenni tuli ajatelleeksi joutuisiko hän desinfioimaan Fordinsa jälkeenpäin. Jos esimerkiksi haalarien pinnalle tarttuisi pöpöjä, ne voisi jäädä autoon ja sitä kautta myöhemmin tarttua Lenniin. Joutuisiko hän jatkossa aina käyttämään autoaan suojahaalareihin verhoutuneena? Ehkä se riittäisi, jos hän puhdistusaineella pyyhkisi auton sisäpinnat. Entä jos ilmastointilaitteen sisälle olisi päässyt viruksia? Pitäisikö siis koko ilmastointilaitteisto puhdistaa jotenkin? Siihen Lennin osaaminen ei riittäisi. Olisi pakko käyttää auto huollossa, jos sen haluaisi saada tehdyksi. Mutta miten varma Lenni voisi olla jonkin korjaamon puhtaudesta? Ne, jos mitkä, olivat perinteisesti hyvinkin likaisia paikkoja. Voisi kuvitella, että autopajoilla bakteerit jylläävät. Pitäisikö siis koko auto vaihtaa uuteen?

   Astuessaan kaupan ovesta sisään Lenni päätti unohtaa autoon liittyvän problematiikan hetkeksi ja yrittää vain suoriutua kauppareissusta. Luonnollisesti valkoiseen suojahaalariin, suojalaseihin, suojakäsineisiin ja kasvomaskiin sonnustautunut joulushoppailija herättää kummastusta missä tahansa kaupassa. Lennin ilmestyminen aiheutti joissain asiakkaissa jopa jonkin asteista paniikkitunnetta, koska nämä tulkitsivat virustilanteen muuttuneen radikaalisti huonompaan. Hätäisen johtopäätöksen tehneet kansalaiset tunsivat pakonomaista tarvetta pelastautua selkeästi hengenvaaralliseksi muuttuneesta liiketilasta nopeasti ulos turvaan. Osa paikalla olijoista sen sijaan tulkitsivat näyn realistisemmin tuomiten Lennin äärimäisen varovaiseksi yksilöksi, jotkut jopa mielessään antoivat kylähullun arvonimen haalaripukuisella shoppailijalle.

   Myös vartiointiliikkeen edustajat kiinnostuivat Lennistä ja pysäyttivät tämän lyhyen juttutuokion ajaksi. Varmistuttuaan, että kyse oli kuitenkin jokseenkin siinä määrin henkisesti terveestä yksilöstä, jonka voi antaa itsenäisesti tehdä ostoksensa, vartijat päästivät miehen jatkamaan visiittiään. Lennistä taas oli oikeastaan vain mieluisa kokemus, että jotkut ihmiset ylipäänsä antautuivat jonkin tasoiseen kommunikointiin hänen kanssaan. Keskustelun aiheella ei ollut merkitystä, pääasia oli, että jonkinlainen kontakti ihan elävään toiseen ihmiseen oli saatu. Tältä osin Lennin kauppareissu oli jo vahvasti positiivisen puolella.

   Tietenkin Lenni oli kaikessa kiireessä unohtanut ostoslistan kotiin. Onneksi hän kuitenkin muisti ulkoa pääosin, mitä jouluaterialla tulisi olla – kinkkua, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, ruskeaa kastiketta, graavilohta ja lipeäkalaa. Jälkimmäisestä tosin Lenni ei ollut täysin varma. Se oli niitä jouluruokia, mistä hän ei juurikaan pitänyt. Koska se kuitenkin kuului perinteisiin, sitä olisi periaatteesta pitänyt ostaa. Hän päätti jättää lopullisen päätöksen teon siihen hetkeen, kun hän kyseiseen tuotteeseen kaupassa törmäisi.

   Raakoja kinkkuja oli vielä paljon jäljellä. Enimmäkseen ne olivat poikkeuksellisen suurikokoisia. Lenni epäili, ettei yksikään tarjolla olleista vaihtoehdoista mahtuisi hänen uuniinsa. Sitä paitsi ei hän uskaltanut jättää joulupöydän kunkun onnistumista omien kokkaustaipumustensa varaan. Turvallisempi vaihtoehto oli ostaa valmiiksi paistettua kinkkua. Sellaista onneksi tarjolla oli myös. Laatikotkin löytyivät helposti, samoin graavilohi. Lenni muisti vielä yhden tuotteen, mikä oli hankittava, ja se oli tietenkin ketsuppi. Mitään ruokaa ei voinut nauttia ilman ketsupin herkullista aromia. Sitä paitsi ketsuppi takasi sen, että mahdollisesti huonoja aromeja sisältävä ruoka oli myös syömäkelpoista, kunhan sen kera sai riittävän määrän etikalla höystettyä tomaattisosetta.

   Pian Lenni löysi myös lipeäkalan. Hän edelleen arpoi mielessään, uskaltaisiko moista niin sanottua herkkua ostaa. Kenties lipeäkalakin olisi maukasta, kunhan sen kyytipoikana olisi Ilonaa tai Felixiä? Lipeähän oli kauheaa myrkkyä, Lenni pohti mielessään. Kuitenkin kalaan lisättynä ihminenkin saattoi sitä syödä. Olisiko se kuitenkaan kovin terveellistä? Lopulta Lenni päätti olla ottamatta riskiä ja jätti hyllyyn lipeäkalat.

   Jouluna tietenkin piti herkutella myös muilla asioilla kuin vain niin sanotulla oikealla ruoalla. Joulutorttuja piti saada, kuten myös Pandan Juhlapöydän konvehteja. Ei Lenni niistä suklaistakaan juuri pitänyt, mutta perinteet olivat perinteitä ja kun nyt kerran tarkoitus oli kerrankin juhlistaa joulua ihan aidolla tavalla, pakko se oli konvehteihinkin sijoittaa. Jälkiruokaherkut löytyivät nekin kohtalaisen helposti, joten enää oli juomapuoli jäljellä.

   Lenni pohti mitä joulujuomaa hänen lapsuudessaan oli nautittu jouluaterialla. Aikuiset joivat kotikaljaa, mitä äiti oli itse tehnyt. Sellaista urotyötä Lenni ei voinut kuvittellakaan, että alkaisi kaljan kanssa läträämään. Eikä sellaiseen enää tainnut olla oikein aikaakaan. Lenni muisteli, että kaljan valmistumisessa kesti useita päiviä ennen kuin siitä tuli juomiskelpoista. Isä nautti usein olutta ja myöhemmin illalla taisi ottaa oikein konjakkiakin. Lenni ei ollut kovin perso alkoholijuomille, joten nekään eivät oikein tuntuneet vaihtoehdoilta. Joskus hän otti kyllä viinaa, mutta enimmäkseen vain silloin, jos oli aivan erityisellä juhlatuulella tai jos työasiat harmittivat liiaksi. Jouluna sen sijaan ei ollut kummastakaan tilanteesta kyse. Normaalisti Lenni joi maitoa ruoan kanssa, mutta jouluaterialle sekin tuntui ihan liian rahvaanomaiselta. Tavallinen limonadikin vaikutti jollain lailla hölmöltä. Vaikka Coca-cola oli keskinyt punanuttuisen joulupukin, ei silti Kokis oikein tuntunut joulujuomalta sekään.

   Tullessaan juomaosastolle Lenni hoksasi pullon, jossa luki Julmust. Etikessä komeili joulupukki. Sellaisesta Lenni ei ollut aiemmin kuullutkaan. Ilmeisesti kyseessä oli ruotsalainen joulujuoma. Hän mietti pitkään ja hartaasti olisiko se jotenkin väärin ottaa ruotsalaista juomaa suomalaiseen joulupöytään, ei niinkään rasistisista syistä vaan nimenomaan, ettei rikkoisi perinteitä. Lennille syöksyi sieluun vastustamaton suvaitsevaisuuden puuska ja tahto osoittaa teoillaan olevansa vastaan kaikenlaista erilaisuuden vastustamista, että valitsi lopulta joulujuomakseen Julmustin.

   Kävellessään kassaa kohti Lenni pohti vielä, että kaikenlaiset kasvikset ja salaatit uupuivat täysin ostoskorista, mutta ehkäpä sitä jouluna saattoi jossain asioissa olla lepsumpi. Tyytyväisin mielin hän asteli kassajonoon.

   Odottaessaan vuoroaan ja ihmetellen muiden asiakkaiden pitkiä tuijotuksia Lenni oivalsi pahan ongelman hänen suunnitelmassaan. Miten ihmeessä hän pystyisi maksamaan ostoksensa? Lompakko nimittäin oli hänen housujensa taskussa, mutta housujen päällä oli tiiviisti suljettu haalari. Lennin hikoilu lisääntyi runsaasti. Jo aiemmin hän oli tuntenut poikkeuksellisen kovan lämpötilan nousun, johtuen hänen asukokonaisuudestaan, mikä oli aiheuttanut hien poikkeuksellisen runsaan erittymisen. Nyt kuumotusta lisäsi ilmiselvä ongelma, joka tuntui tehokkaasti estävän suunnitelman loppuunviemistä.

   Miten hän pystyisi ottamaan lompakkonsa taskustaan ilman, että joutuisi avaamaan haalarit? Vetoketjun avaaminen ei tullut kuuloonkaan. Silloin hän altistuisi siinä määrin pöpöille, että koko joulu menisi desinfioituessa. Oli pakko keksiä jokin muu keino. Pian Lennin aivonystyrät tuottivat mahdollisen toimintasuunnitelman ongelman ratkaisuksi. Hän voisi keplotella kätensä irti hansikkaasta ja haalarin hihasta. Lenni päätteli, että jos pystyisi ikään kuin vetämään kätensä pois hihasta ja ujuttamaan sen haalarin sisäpuolelle, hän pystyisi ottamaan lompakkonsa taskusta. Tämän jälkeen hän voisi toisella kädellä sen verran avata haalarin hupun aukkoa, että sieltä voisi ujuttaa lompakon esille. Hänen edellään jonossa oli kolme asiakasta, joista kahdella kärry täynnä tavaraa. Lenni arveli, että aika riittäisi hyvin haalia massi esiin, ennen kuin hänen täytyisi maksaa ostoksensa.

   Hansikkaan irroittaminen onnistui mainiosti toisen käden avustuksella, mutta saman tien Lenni tajusi seuraavan ongelman. Haalarin ranneosan resori ei puristannut siinä määrin tiukasti, että olisi pitänyt hansikkaan hihansuussa, joten tämä aiheutti tartuntariskin. Lenni kuitenkin oivalsi ratkaisun nopeasti. Hän antoi oikean käden käsineen pudota lattialle, jonka jälkeen hän sitoi hihan suun umpisolmuun. Lenni oli varsin tyytyväinen oivallukseensa.

   Oikea käsi oli hieman työläs saada vedettyä pois hihasta, mutta vasemman käden avustuksella se oli kuitenkin mahdollista tehdä. Pian Lenni onnistui kaivelemaan oikeanpuoleisesta housun taskustaan lompakkonsa. Hän sai avattua huppuaan siinä määrin, että onnistui ujuttamaan lompakon vasempaan käteensä. Operaatio oli onnistunut mainiosti.

   Koko hankkeensa ajan Lennin ostoskori oli ollut lattialla. Nyt mies tajusi olevansa jälleen uuden ongelman edessä. Oikean käden ollessa nyt haalareiden sisällä pois hihasta, hän ei käytännössä pystynyt kättään juurikaan käyttämään. Miten hän onnistuisi nostamaan korin, kun lompakko oli vasemmassa kädessä. Nopeasti Lenni oivalsti, että voisi vain pudottaa massin koriin ja sen jälkeen käsi vapautuisi kantohommiin.

   Onneksi kassalla oli aputaso, minkä päälle korin saattoi nostaa. Siitä oli helppo yhdellä kädellä nostella tavarat hihnalle, minkä jälkeen hän nosti lompakon aputasolle ja lopulta tyhjän korin niille tarkoitettuun telineeseen. Haasteellista oli myös saada pankkikortti yhdellä kädellä kukkarosta, mutta siinäkin Lenni onnistui kohtuullisen hyvin.

   Uusia ongelmia kuitenkin ilmeni jatkuvasti lisää. Seuraava haaste oli saada tavarat muovikassiin. Se tuntui olevan ratkaisematon paikka yksikätiselle Lennille. Onneksi kuitenkin viereisellä kassalla asioinut mummo ojensi auttavat kätensä. Nainen katsoi epäileväisesti miehen asukokonaisuutta, mutta päättäväisesti tarttui muovikassin ripoihin, avasi sen ja alkoi lappaa Lennin ostoksia. Mummo yritti kohteliaasti udella Lenniltä, miten tämä oli ilman avustajaa lähtenyt ruokakauppaan, koska kyllähän invalideilla kai sellaisia olisi käytettävissä. Lenni yritti selittää vastaukseksi jotain itsenäisyydestään ja halusta pyrkiä tulemaan omilla toimeen. Mummo toivotti onnea ja hyvää joulua.

   Lopulta Lenni sai kassin kantoonsa ja alkoi kävellä ulko-ovea kohti. Pian hän kuitenkin tajusi, että hänen lompakkonsa oli ollut suojavarustuksen ulkopuolella ja näin ollen se oli altistunut jo ties miten monille pöpöille. Mitä hän saattaisi tehdä sille? Voisiko sen jotenkin desinfioida? Pankkikorteissa oli siruja ja magneettiviivoja. Menisivätkö ne miten pahasti rikki, jos niitä pyyhkisi alkoholipitoisilla puhdistusaineilla. Ties mitä kaikkia myrkkyjä niissä litkuissa oli. Ei Lenni kuitenkaan voisi lompakkoaan noin vain asuntoonsa tuoda. Pian mies sai jälleen pelastavan oivalluksen.

   Minuutissa Lenni oli infotiskin luona. Hän ojensi oman lompakkonsa tiskin takana palvelleelle naiselle ja kertoi, että oli löytänyt lompakon lattialta. Nainen kiitti Lenniä ja lupasi laittaa lompakon talteen. Se toimitettaisiin löytötavaratoimistoon, jos ei omistaja tulisi sitä pariin viikkoon kyselemään. Lenni poistui autolleen. Hän oli mielissään ovelasta suunnitelmastaan. Kotiin päästyä hän ilmoittaisi lompakkonsa kadonneeksi ja kuolettaisi kaikki kortit. Tämän jälkeen hän saisi uuden, täysin neitseelliset ja puhtaat muovit pankista tilalle.

   Auton avattuaan hän asetteli ostoskassinsa takapenkille ja istui tämän jälkeen kuljettajan paikalle. Samassa Lenni tajusi, ettei auton ajaminen olisi kovin helppoa vasenkätisenä. Miten hänen onnistuisi vaihtaa vaihteita? Virtalukkokin oli ratin oikealla puolella, joten vasurilla jo pelkkä auton käynnistäminen tuntui hankalalta. Lopulta Lenni älysi ujuttaa oikean käden takaisin hihaansa. Vaikka siinä solmu olikin, hän sen verran saattoi tarttua kädellään haalarin hihan kankaan läpi, että autolla ajaminen saattoi onnistua. Hän oivalsi, että tämä keino olisi saattanut auttaa jo kaupassa asiointiakin.

Vartin ajomatkan jälkeen Lenni oli jälleen kotipihassaan. Hän kantoi kauppakassin kotiinsa, riisui suojavarusteet ja sulloi ne mustaan jätesäkkiin. Samoin hän teki muovipussille, missä hänen ostoksensa olivat. Tämän jälkeen hän otti desinfiointiainepullon ja alkoi pyyhkiä nesteellä vaatteitaan. Pyyhinnän jälkeen Lenni laittoi vaatteensa pesukoneeseen ja meni suihkuun. Hän varmuuden vuoksi suihkun jälkeen pyyhki vielä kertaalleen itsensä desinfiointiaineella ja huuhteli vartalonsa. Ostokset hän myös pyyhki desinfiointiaineella ennen kuin laittoi ne kaappeihin.

   Kun Lenni oli ilmoittanut korttiensa katoamisesta ja tilannut uudet tilalle, hän saattoi huokaista ja istua olohuoneen sohvalleen. Hän katseli ajatuksissaan ikkunaan. Lenni mietti, miten haasteellinen hänen kauppareissunsa oli ollut ja miten hankalaa oli elää korona-Suomessa. Hän myös tunsi sääliä ja sympatiaa siskoaan Leenua kohtaan. Lenni ei voinut olla miettimättä, miten hankalaa siskolla mahtoi olla, tämä kun oli vielä niin tavattoman bakteerikammoinen.

   Tyytyväinen Lenni kuitenkin oli. Joulu oli pelastettu. Nyt hän saattoi vain odottaa aattoiltaa ja sitä suloista mikron kilahdusta, kun jouluateria olisi valmis nautittavaksi.