Kylpyhuoneeseen oli tuotu uusi partakone. Se oli viimeisintä teknologiaa. Perheen mies oli saanut sellaisen lahjaksi vaimoltaan, sillä olihan miehen syntymäpäivä. Mies oli juuri tuonut partakoneen kylpyhuoneeseen, asettanut sen pienen pöydän päälle, joka sijaitsi aivan vanhan pesukoneen vieressä. Mies poistui kylpyhuoneesta ja sammutti valot.
– Hui! Täällähän on pimeää? partakone ihmetteli.
– No mitäs sitten kuvittelit?
– Mitä? Kuka se oli?
– Kukas itse olet?
– Mi… minä olen partakone? Entä sinä?
– Noo, minä olen tällainen vanha pesukone vain. Olen ollut täällä jo iät ja ajat. Jos nyt oikein muistan, niin ehkä noin kymmenisen vuotta?
– Niin kauan? Minut juuri vasta tuotiin tänne… Minut annettiin syntymäpäivälahjaksi.
– No silleensä… Sinähän olet sitten synttärikalu. Synttärit… voi jospa minullekin joskus olisi pidetty synttäreitä, vaan eihän meitä kodinkoneita juuri mitenkään huomioida, paitsi jos tarvitsee sitä pyykkiä pestä ja sitähän tässä perheessä pestään, kiitos niiden kakaroiden…
– Tuota… onko täällä aina näin pimeää?
– On. Silloin jos joku perheen jäsenistä tulee käyttämään kylppäriä, niin valoja pidetään kyllä päällä, mutta muuten saadaan olla aina pimeässä. Siinä mielessä perheen vanhimman lapsen, Tiinan, suihkuttelut ovat parhaita, koska hän viihtyy joskus yli tunninkin suihkussa… Muutoin valoja pidetään vain noin viidestä minuutista viiteentoista päällä. Joskus harvoin sattuu kyllä sitten niinkin, että joku ihmisistä unohtaa sammuttaa valon. Silloin valoisuutta kestää pitkään.
– Voi ei… Minä en oikein pidä pimeästä… se suoraan sanoen hieman pelottaa minua…
– Voi veikkonen, ei sinun kannata pelätä. Ei täällä pimeässä kylppärissä mitään tapahdu, siitä voit olla kyllä taatusti täysin varma… Niin, sanoitkos olevasi partakone?
– Joo, minä leikkaan isännältä parran ja…
– Kyllä, ymmärrän partakoneen perimmäisen tarkoituksen… Et sinä ole tämän perheen ensimmäinen partakone, niin että tiedän kyllä mikä partakone on… Olen jutellut sinun edeltäjiesi kanssa, vaan vähään aikaan ei ole ollut partakonetta tässä kylppärissä… Kunhan vain aikani kuluksi haastelen. Kiva kun on juttukaveri, niin ei tarvitse yksin pähkäillä asioita. Tässä kun on kymmenisen vuotta seissyt samassa paikassa liikkumatta mihinkään, niin on ollut kuule aikaa miettiä jos jonkinlaisia asioita.
– Et ole liikkunut mihinkään?
– En. Olen aina ollut täällä…
– Eikös se ole tylsää?
– Meinaatko ihan tosiaan niin? Ettäkö tylsää? Voi kuule, sanoisin että olet asian ytimessä. Totta hemmetissä täällä on tylsää… Ja minua niin etoo tämä koko homma ettet uskokaan…
– Ai? Miksi?
– Tiedätkö sinä pesukoneista yhtään mitään?
– No tuota… en oikeastaan… sinä olet ensimmäinen pesukone mitä tiedän…
– Niin just… No tiedätkö mitä pesukoneet tekevät?
– Ööö… pesevät pyykkiä?
– Bingo! Nimenomaan pesevät pyykkiä, eivätkä yhtään mitään muuta. Me vain pesemme ja pesemme päivästä toiseen…
– Mutta jos se kerran on sinun tehtäväsi ja sinut on sitä varten rakennettu, niin eikö se ole sitten ihan hyvä asia?
– Olihan se kivaa joskus kymmenen vuotta sitten, mutta kun tätä hommaa on tosiaan sen kymmenen vuotta tehnyt melkoisen intensiivisesti, niin kyllä kuule alkaa ottaa kupoliin ihan tosissaan…
– Mutta miksi ihmeessä…
– No ensinnäkin se ääni!
– Mikä ääni?
– No se ääni mikä minusta syntyy, kun alan pestä pyykkiä!
– Ai siitäkö tulee jokin ääni?
– Kyllä tulee. Ja mikä ääni se onkaan. Katsohan tuosta edessäni olevasta pyöreästä lasiovesta ensin laitetaan pyykki sisälleni. Sitten tuosta lasioven yläpuolella olevasta luukusta lisätään pesuaine ja/tai huuhteluaine. No joskus perheen äiti käyttää pesupalloa, mikä on inhimillisempi vaihtoehto… Sitten tuonne takapuoleeni kiinnitetystä letkusta tulee vesi. Lopuksi, kun laitetaan ohjelma päälle, minä alan pestä pyykkiä. Likavesi poistuu sitten tuosta toisesta letkusta. Peseminen tapahtuu niin, että alan pyörittää sisälläni olevaa pesurumpua, jonka sisällä ovat vaatteet. Lisään vettä, pesuaineet ja huuhteluaineet ja annan palaa. Ja siitä rummun pyörittämisestä tulee ihan hemmetin kova ääni ja minä en tahdo enää kestää sitä! Varsinkin se kirottu linkousvaihe… Miksi sellainenkin on pitänyt keksiä? Minun päätäni alkaa särkeä ihan hemmetisti, mutta eihän meille pesukoneille mitään päänsärkypillereitä ole, niin että minkäs teet… Ja sitten kun pestävää todellakin riittää… Ensinnäkin perheen isällä ja äidillä on jotain omituisia harrastuksia, sillä heidän harrastusillan jälkeen he tuovat todella haisevia, kosteita ja hikisiä asusteita, jotka he haluavat nopeasti pesuun. Lisäksi heillä on sitten niitä lapsia kolme kappaletta, jotka tuottavat ihan uskomattoman määrän pyykkiä. Nuorin lapsista, joka on vasta 4-vuotias, sotkee koko ajan vaatteitaan. Joka päivä pitää tuoda likaisiin vähintään pari vaatetta. Vanhin lapsi, joka on 16-vuotias, tuo sekin joka päivä pyykkiin vaatteita, kun ei voi pitää päivää pidempään samaa paitaa jostain kumman syystä… Niinpä minua käytetään melkeinpä kaksi kertaa päivässä… Mietipä itse, että joutuisit joka päivä, kymmenen vuoden ajan, kuuntelemaan sitä samaa hemmetin kolinaa ja ujellusta. Varsinkin se linkousvaihe repii hermoja niin, että minun on pakko välillä hyppiä paikallani… Pää meinaa haljeta joka helvetin kerta…
– No tuo ei kyllä kuulosta kovin mukavalta…
– Ei se sitä olekaan, mutta ei siinä vielä kaikki. Se jatkuva pesurummun pyöriminen ja sitten nämä uudet järkyttävän makuiset huuhteluaineet saavat minut todella voimaan pahoin. Minua alkaa oksettaa nykyisin, kun pyöritän pesurumpua, mutta enhän minä voi sellaista tehdä. Pyykit likaantuisivat entistä pahemmaksi… Eivät ihmisetkään varmaan nauttisi siitä, jos heidän vatsansa pyörisi alvariinsa… Tällaiset hetket, kuten nyt, jolloin minua ei käytetä, ovat taivaallisia… Niistä minä nautin eniten…
– Voi sinua raasua… Eikö perhe sitten tiedä tuntemuksistasi yhtään mitään?
– No eivät tiedä tai eivät välitä… Joskus olen yrittänyt viestittää heille tätä asiaa vilkuttelemalla noita valojani, mutta olen saanut vastaukseksi vain nyrkin iskuja tai potkuja. Joskus he ovat uhanneet hankkia uuden pesukoneen minun tilalleni. Voitko kuvitella, mitä kaikkea joudun kestämään? Sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa… Ja arvaa vaan onko meille pesukoneille mitään ammattiyhdistystä olemassa, joka suojelisi meidän työolojamme ja puolustaisi meitä, kun meitä kohdellaan ilkeästi. Ei meillä ole mitään työehtosopimuksia, jotka takaisivat meille jotain oikeuksia! Me olemme orjia…
– Tuohan on todella ilkeää! Miksi ihmeessä he sinua noin kaltoin kohtelevat, varsinkin jos olet jo heitä kymmenen vuotta palvellut?
– Sanos muuta! En voi ymmärtää tätä lainkaan. Minä olen aina uskollisesti pessyt heidän vaatteensa parhaalla mahdollisella tavalla…
– Nyt minua alkoi pelottaa, että millainen kohtalo se minua sitten odottaa…
– Jaa-a… Sitä on vaikeampi arvata… Uskoisin, että ihan hyvin sinulla menee, jos vain osaat hommasi oikein. Sinä olet partakone ja sinua varmasti arvostetaan enemmän kuin minua vanhaa pesukonetta. Sitä paitsi sinulla on se etu puolellasi, että pelkästään perheen isä käyttää sinua. Minua taas käyttävät melkein kaikki perheen jäsenet, vaikka oikeasti vain perheen äiti tietää miten minua oikeasti kuuluisi käyttää. Pahin on perheen isä, jolla ei ole hajuakaan pesuohjelmista ja oikeista lämpötiloista. Se mies tunkee minuun ihan sikin sokin millaista pyykkiä tahansa, käyttää ihan väärää pesuainetta, väärää huuhteluainetta ja valitsee väärän lämpötilan ja pesuohjelman. Sitten kun on valkoinen villapaita värjääntynyt punaiseksi ja kutistunut kymmenesosaan alkuperäisestä, niin se mies kehtaa väittää minua syylliseksi, vaikka itse on mokannut. Joskus minä olen kyllä kostanutkin…
– Miten sinä sen olet tehnyt?
– Minä osaan hävittää sukkia!
– Sukkia? Miten ihmeessä?
– Se on meidän pesukoneiden salaisuus. Minä kuulin siitä, kun olin vielä tehtaalla paketissa. Samassa varastossa missä minua säilytettiin, oli käytöstä poistettuja pesukoneita ja ne neuvoivat minulle keinon. Koko juju on siinä, että osaa pyöräyttää pesurumpua oikealla tavalla oikealla hetkellä. Onhan ne rummun reiät pieniä, mutta kyllä se on mahdollista. Mutta tiedätkö mikä siinä on kaikkein paras juttu?
– No? Kerro?
– Se, että ei pidä missään nimessä hävittää molempia sukkia samasta parista vaan ainoastaan toinen sukka!
– Miksi ihmeessä?
– Voi, se on niin paljon hauskempaa sillä tavalla! Olen saanut monet makeat naurut siitä, kun varsinkin perheen isä ottaa pyykkiä koneesta ja sitten hän huomaa, että yhdelle sukalle ei löydykään paria, heh heh hee… Sitten isä ensin tutkii pesurumpua kädellä, kokeilee ympäriinsä, jos se sukka olisi jäänyt kiinni. Kun kädellä tunnustelemalla ei löydy, niin sitten se pösilö työntää päänsä rumpuun ihan niin kuin se näkisi siellä jotain, hoh hoh hoo… Voi se on niin mainiota… Hih hih hii…
– Vai semmoista… No, onhan se kai hyvä, että saavat joskus vähän takaisinkin, kun sinua niin huonosti kohtelevat…
– Nimenomaan! Ja sitten vielä…
Kylpyhuoneen ovi avattiin ja valot syttyivät palamaan. Perheen äiti tuli pesukoneen luokse, avasi luukun ja alkoi täyttää pesukonetta pyykillä…
juolahdus.wordpress.com 