Erilainen joulutarina

Elettiin joulukuun puoliväliä. Joulu oli enää reilun viikon päässä. Reinoa ei joulu kiinnostanut lainkaan. Hän ei ollut enää viettänyt joulua muutettuaan omaan asuntoonsa. Ei hän ollut pitänyt joulusta silloinkaan, kun asui vielä äitinsä luona, mutta kesti sen miellyttääkseen äitiään. Vuosi vuodelta joulu oli tuntunut yhä vaikeammalta.

Reinoa raivostutti joulu ja kaikki siihen liittyvä. Hän ei ollut katkeroitunut siitä, ettei saanut joululahjoja muilta kuin vielä elossa olevalta tädiltään. Tämä antoi joka vuosi lahjaksi samanlaiset villasukat ja Fazerin sinistä suklaata. Suklaasta hän ei pitänyt ja villasukkia käytti vain harvoin. Hänellä oli niitä pahuksen sukkia varastossa koko loppuiäkseen.

Reino ei pitänyt joulusta, koska hänen mielestään se oli teennäinen ja kaupallinen juhla. Hän oli tässä mielessä vahvasti periaatteen miehiä.

 

Reino tuli neljän aikaan iltapäivällä töistä kotiin. Riisuttuaan vaatteensa hän nappasi postin eteisen lattialta ja alkoi käydä sitä läpi. Postissa oli parin laskun lisäksi viisi joulukorttia. Hän ei koskaan itse lähettänyt joulukortteja, mutta sai niitä muilta. Pääasiassa niitä tuli kaukaisilta sukulaisilta, joita hän ei ollut nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Jostain syystä nämä olivat onkineet hänen nykyisen osoitteensa selville ja halunneet lähettää joulutervehdyksensä, vaikka muutoin eivät olleet missään tekemisissä hänen kanssaan.

Reino katseli viittä juuri saamaansa korttia. Kolme niistä oli kaukaisilta sukulaisilta. Neljäs kortti oli eräästä postimyyntifirmasta, josta hän oli tilannut neljä vuotta sitten kännykkäänsä vara-akun. Kyseinen firma oli sen jälkeen lähettänyt uskollisesti joka vuosi joulukortin “tärkeälle asiakkaalleen”. Korttiin oli tulostettu allekirjoitukseksi kaunokirjoitusta jäljittelevällä tietokoneen fontilla toimitusjohtajan nimi. Viidennessä kortissa oli valmiiksi painettu hyvän joulun toivotus ja allekirjoituksena käsikirjoitetut nimet. Keitä hemmetissä oli Jaakko ja Hilma, hän ihmetteli.

Reino laittoi kahvinkeittimeensä vettä ja kahvia ja kytki keittimen päälle. Viimeisen kortin mysteeri vaivasi yhä. Vaikka hän miten mietti, hän ei keksinyt keitä nämä ihmiset olivat. Hänen oma nimensä ja osoitteensa oli täysin oikein kirjoitettu hieman tärisevällä käsialalla. Reino oli varma, ettei hänellä ollut Jaakon ja Hilman nimisiä sukulaisia eikä kavereitakaan. Mies heitti lopulta kortin muun paperijätteen joukkoon odottamaan kuljetusta paperinkeräykseen.

 

Reino istahti sohvalleen ja levähti hetkisen. Hän oli aikeissa lähteä tovin päästä käymään kaupassa ostaakseen viikonlopuksi ruokatarvikkeita. Reino avasi radion, joka oli sohvan vieressä olevan lipaston päällä. Kaiuttimesta kuului, miten Vesa-Matti Loiri lauloi Sylvian joululaulua. Reino vaihtoi äkkiä asemaa. Hän ei voinut sietää joululauluja. Tänäkin vuonna sitä melusaastetta oli saanut kuulla ihan riittämiin, sillä tavaratalot olivat soittaneet niitä jo marraskuun alusta. Samoihin aikoihin sitä samaa roskaa oli alkanut tulvia myös radiosta ja televisiosta.

Toisen radioaseman kohdalla kuului reipashenkinen ”tip tap tip tap tipe tipe tip tap”. Reino vaihtoi vielä kerran radioaseman taajuutta, mutta kun kolmannesta kuului miten ”Joulupukki suukon sai”, radio sai luvan hiljentyä.

Television kaukosäädin lensi seinään, koska avattuaan ensimmäisen kanavan ruudusta näkyi ja kuului joulukonsertti. Laulaja oli joku vuosikausia sitten töllöttimen laulukilpailussa neljänneksi jäänyt tuntematon suuruus. Reino nousi sohvalta ja päätti lähteä kauppaan. Koska päivä oli jo muutenkin pilalla, saattoi joulurallimelusaasteessa tehdä ostoksetkin.

 

Lähtiessään kerrostalon viidennessä kerroksessa olevasta asunnosta hänen ärtymyksensä lisääntyi. Reinoa raivostutti kovasti nähdessään naapureiden ovissa roikkuvat joulukoristeet. Oli kaikenlaista tekohavua, palloa, enkeliä, tonttua ja vaikka mitä. Yhdessä oli käpykin. Mikä hemmetin joulukoriste sekin on?

Reino tilasi hissin ja astui sisään sen saavuttua hänen kerroksensa kohdalle. Hississä oli kuudennen kerroksen yh-äiti kahden lapsensa kanssa. Jälkikasvu oli vielä sen verran pientä, että uskoivat vakaasti joulupukkiin. Reino halusi kertoa lapsille, että se punanuttuinen ja valkopartainen namusetä on oikeasti Coca-Cola yhtiön keksimä.

Nuuttipukki, joka on se perinteisempi suomalainen joulu-ukko, oli aika lailla karumman näköinen kaveri, jota lapset olisivat takuulla pelänneet. Nuuttipukki mielellään ryyppäsi viinaa, mitä perinnettä suomalaiset eivät olleet unohtaneet.

Jostain syystä hississä seistessään lapset innostuivat laulamaan joululauluja. Ei riittänyt, että kyse oli joululauluista, vaan ne laulettiin virheellisillä sanoilla nuotin vierestä erityisen kovaan ääneen. Ihme ettei hissin peili mennyt säröille. Äidin kasvoilta hehkui suuri ylpeys ja ällöttävän mielistelevä ilme, jolta saattoi tulkita kysymyksen; “voi eivätkö nuo minun lapseni ole ihania pikku enkeleitä”.

Vain erityisen suurta itsehillintää harjoittaen Reino pystyi olemaan esittämättä mielessään velloavaa äärimmäistä kritiikkiä. Kestoltaan koko joulukuulta tuntuneen alas suuntautuvan matkan jälkeen, hän pääsi vihdoin ulos hissistä ja koko talosta. Miehen onneksi lapset jäivät pihalle leikkimään heidän äitinsä alkaessa puhua kännykkäänsä. Reino tallusteli kohti kauppaa.

 

Kauppaan ei ollut pitkä matka. Sää oli surkea. Jalkakäytävä oli täynnä märkää loskaa. Lunta oli satanut paria päivää aiemmin 20 senttiä, jonka jälkeen totta kai lämpötila oli muuttunut plussan puolelle. Lumi oli sulanut jalkoja kastelevaksi mössöksi eikä mitään tahoa kiinnostanut aurata katuja.

Parin metrin matkan jälkeen Reinon sukat olivat litimärät. Häntä harmitti suunnattomasti. Kulkiessaan hän vilkuili katujen varrella olevien omakotitalojen pihoille. Reinosta tuntui, että ihmiset olivat menneet yhä enemmän sekaisin jouluvalojen suhteen. Jokaisen omakotitalon pihalla oli ties mikä pensas tai risukimppu pyöritelty jouluvaloissa. Niitä oli kaikissa mahdollisissa väreissä. Lisäksi jokaisessa ikkunassa piti olla jonkinlainen valo. Katoksien reunat, pergolat, köynnösaidat ja muut olivat saaneet runsaan jouluvalaistuksen.

Tämäkään ei vielä riittänyt. Näiden lisäksi oli vielä ihan erikseen joulua varten tehtyjä kehikoita ja hahmoja, joihin oli kiinnitetty valoja. Näillä saatiin todella irvokkaita ja mauttomia näkymiä pihoille, kuten esimerkiksi enkeleitä, poroja, tonttuja, rekiä tai ihan itse joulupukki.

Reino aikoi hetken mielijohteesta heittää lumipalloilla ne kaikki rikki, mutta malttoi kuitenkin mielensä. Hän pohti miten paljon energiaa ja rahaa ihmisillä paloi noiden hohtavien koristeiden myötä hukkaan. Valaistuksissa ei ollut hänen mielestään mitään kaunista tai jouluista, ne olivat vain kerta kaikkiaan törkeän näköisiä ja hyödyttömiä. Niissä ei ollut minkäänlaista sielukkuutta.

 

Lopulta Reino pääsi kauppaan. Ensimmäinen haaste oli päästä sisään. Tullessaan ulko-ovesta hän huomasi miten suuri joukko ihmisiä oli linnoittautunut ikävästi sisääntuloväylän eteen. Aulassa esiintyi lapsista koottu Tiernapoika-ryhmä, joka lauloi niitä tuskaisalta kuulostavia laulujaan.

Reinoa oli Tiernapojat ärsyttäneet aina aivan erityisen paljon, koska hän ei pystynyt käsittämään kyseistä perinnettä. Eihän se ollut edes alunperin suomalainen. Lisäksi häntä ärsytti aivan erityisesti laulujen sanat. “Ja me toivotam”. Mikä suomen kielen sana se sellainen toivotam on? Eihän toivoa-verbi taivu siten missään muodossaan. Reinon harmiksi juuri tämä kohta laulettiin hänen pyrkiessään ihmismassan läpi kaupan puolelle. Lopulta hän ponnekkaiden yritysten jälkeen onnistui.

 

Kaupan puolella ollessaan Reino meni ensin leipäosastolle. Aluksi hänellä oli suuria vaikeuksia keskittyä leivän valintaan, koska aulasta kuului edelleen Tiernapoikien mölinä, joka sekoittui kaupan kaiuttimista kuuluviin joululauluihin tuottaen täydellisen kakofonian.

Reino tutkaili kahta eri nimellä olevaa limppua. Kummassakin näytti olevan täysin samat ainesosat, mutta toinen oli selkeästi kalliimpi. Arvokkaampi versio oli nimeltään joululimppu ja halvempi saaristolaislimppu. Valmistaja oli kummallekin sama. Reinon kasvot alkoivat punottaa, koska hän ei voinut ymmärtää miksi joulu-sanan lisääminen limpun nimeen nosti sen hintaa.

Tämän jälkeen Reino suunnisti einesosastolle ostaakseen makaronilaatikkoa. Kokkaamista ei voinut lukea hänen taidokseen. Makaronilaatikkoa ei löytynyt. Sen sijaan hyllyt notkuivat lanttu- ja porkkanalaatikoista. Reinoa raivostutti entistä enemmän. Hän päätti ottaa perunalaatikon.

Ostostensa kera hän päättäväisesti asteli kassojen suuntaan. Juuri saavuttamaisillaan kohteensa, keksihyllyn takaa hänen eteensä ilmestyi koko joulun kaiken vastenmielisyyden ruumiillistuma – itse joulupukki.

Tällä kaverilla oli tuttu Coca-Colan punainen asu päällä ja Coca-Cola -pukin valkoinen parta. Mies, joka esitti joulupukkia, vaikutti siltä, ettei häntä todellakaan huvittanut olla paikalla. Se ei sinänsä ollut mikään ihme. Ilmeisesti mies oli ottanut pestin tähän näytelmään, kun ei mitään muutakaan työtä ollut tarjolla.

Joulupukki yritti saada kasvoilleen jotain hymyn tapaista ja toivotti hyvää joulua. Tässä vaiheessa Reino oli vasta alkanut palautua suuresta shokistaan, jonka hän sai pelästyttyään hyllyn takaa ilmestyvää tekopirteää valeasuista aneemista miestä.

Reino päätti paeta äkkiä paikalta ja loikkasi nopeasti pukin ohi syöksyen voimakkaasti kohti kassaa. Joulupukki katseli hämmästynyt ilme kasvoillaan. Reinon syke oli noussut hurjasti ja hän hikoili runsaasti. Kassalle päästyään hän maksoi nopeasti ostoksensa ja vain vaivoin ponnistelemalla pääsi Tiernapoikia yhä seuraavan ihmisjoukon ohitse ulos kaupasta.

 

Reino käveli takaisin kotiansa kohti ja päätti seuraavana vuonna ostaa kuukausi ennen joulua varastoon riittävästi ruokaa, että voisi pysyä kotona neljän seinän sisällä koko joulukuun ajan tarvitsematta käydä missään. Hän ajatteli suunnitelmaansa ja rauhoittui silminnähden.

Hänelle alkoi muodostua itse asiassa erittäin hyvä suunnitelma seuraavaksi vuodeksi. Reino harmitteli, ettei hän ollut keksinyt ideaansa jo aiemmin. Se sai Reinon hyvälle mielelle ja hänen kasvoilleen nousi jopa hymyn kaltainen. Loppumatkan hän tallusteli kappaleen tahdissa, joka oli jäänyt salakavalasti hänen alitajuntaansa soimaan. Laulussa laulettiin ”Näin sydämeeni joulun teen…”.