Kelmi kylmän kujan

Rotannaama-Antero vilkuili ympärilleen ja loisti luihua hymyään pimeällä kujalla. Hän hallitsi hiipimisen jalon taidon, joten siksi ei Rönttö-Rahikainen tajunnut mitään, kun Rotannaama-Antero humautti lujan ja varman iskun tämän takaraivoon tyhjällä pullolla. Särkyneen pullon terävät reunat viilsivät muutaman pintanaarmun Rönttö-Rahikaisen nahkaan, minkä ansiosta punainen värjäsi kiveystä.

Päästyään kujalta kadulle Rotannaama-Antero varoi kasvojensa osumista valokeilaan, joka suuntautui katulampusta. Hänen piirteensä olivat liian kovaa valuuttaa niille, jotka haaveilivat äkkirikastumista viranomaisten lupaaman palkkion muodossa. Kelmeä varjo seurasi kuin hai laivaa Rotannaama-Anteron väistellessä vastaantulijoita. Kulku suuntautui läheiseen satamakapakkaan, jolla oli nimenä Räyringin Rivolli.

Rivollin kanta-asiakkaiden löyhkä toivotti Rotannaama-Anteron tervetulleeksi. Hän saattoi hieman vapautuneemmin antaa hengityksensä pilata kapakan ilmaa. Rivollissa ei kukaan häntä käräyttäisi. Sellainen tietäisi vasikoijalle ennen aikaista lähtöä puupalttoossa matojen seuraan.

 

Rivollin omistaja tunnisti Rotannaama-Anteron. Hän nyökkäsi karulle miehelle tervehdykseksi, jonka jälkeen toinen nyökkäys viittasi nurkkapöytään. Rotannaama-Antero vilkaisi vihjattuun suuntaan, jonka jälkeen irvokas hymyntapainen koristi miehen kasvoja.

Nurkassa istui Viillokki-Verneri. Hän oli tunnettu teräaseiden käsittelytaidoistaan. Rivollin kanta-asiakkaista muutaman naamaa koristi syvään uurrettu muisto Viillokki-Verneriltä. Tämän miehen kunnioitus oli pelolla ja kauhulla ansaittua.

Rotannaama-Antero asteli nurkkapöytään ja istui ilman eri käskyä Viillokki-Vernerin seuraan. Viillokki-Verneri ärähti kerran ja siemaisi olutta, johon oli sekoitettu rommia.

– Vai itse Rotannaama-Antero? Minkä loukon alta sinä olet kaivautunut esille?

– Loukkoja on minulla monta, vaan yksikään niistä ei sinulle kuulu.

– Sillä tavalla… Kaipaatko keuhkoosi ylimääräistä reikää vai miksi tulit häiriköimään minua ollessani iltapalalla?

– Turha lätistä tyhjänpäiväisiä uhkauksia, sinä tiedät ettei täällä kenenkään henki ole edes sinun perskarvan arvoinen.

Sen tiuskaistuaan Rotannaama-Antero otti esille stiletin, jonka terä välähti kapakan hämyssä kuin kultaharkko Fort Knoxissa. Viillokki-Verneri selvästi ärsyyntyi Rotannaama-Anteron liikkeestä ja nopeasti hänen kädessään oli taittoveitsi, jonka mattavärillä maalattu terä huokui tummaa määrittelemätöntä uhkaa pimeässä nurkkauksessa.

– Perkeleen Viillokki-Verneri…

Saman tien Rotannaama-Antero taittoi terän stiletistä piiloon ja selvästä ujostuneena ojensi sen Viillokki-Vernerille.

– Tuossa… Ole hyvä!

– Mitä… Mitä tämä tarkoittaa? Viillokko-Verneri hämmästeli.

– Se on… mmlahjammm… Rotannaama-Antero mutisi epäselvästi.

– Lahja? huudahti Viillokki-Verneri.

– Pidä nyt helvetissä pienempää ääntä!

– Anteeksi! Mutta en ymmärrä?

– Tänään on ystävänpäivä!

– Häh?

– Niin… Ystävänpäivä! Minä halusin antaa sinulle tämän stilettini lahjaksi. Me olemme olleet toistemme vihamiehiä niin kauan, että emmehän me pysty olemaan ilman toisiamme, negatiivisessa mielessä ajatellen tietenkin. Jos sinä et olisi minun vihamieheni ja pitäisi minua niin sanotusti varpaillaan koko ajan, minusta ei olisi tullut sellaista kovanaamaa kuin olen, joten olen tavallaan sinulle kiitollisuudenvelassa siitä ja siksi pidän sinua ikään kuin myös ystävänä, tietyllä tavalla.

– Mitä vittua sinä horiset?

– No mieti nyt hieman! Olisiko sinulla kaltaistasi mainetta, jos minä en olisi koko ajan pyrkimässä reviirillesi ja bisneksiisi?

– No… Ei varmaankaan.

– Nimenomaan! Siinä näet. Joten tämän ystävyyden kunniaksi halusin antaa sinulle lahjaksi tuon veitsen. Se on sama stiletti, jolla minä otin hengen Törky-Tanelilta.

– Törky-Tanelilta? Todellako? Tämä on sama veitsi?

– Se on sama…

Viillokki-Verneri tunsi miten kyynel valui hänen arpista poskeaan pitkin. Hän ymmärsi miten symbolisesti suuren lahjan Rotannaama-Antero oli hänelle antanut. Aseella oli erityisen merkittävä tausta ja saadessaan sen suoraan itseltään Törky-Tanelin historiankirjoihin siirtäneeltä henkilöltä oli se osoitus mitä suurimmasta arvostuksesta.

– Voi Antero…

– Älä vittu koskaan kutsu minua Anteroksi! Nimi on Rotannaama-Antero, ymmärrätkö! Antero on liian nössö. Minulle nauretaan, jos kutsut minua sillä nimellä vai mitä Verneri?

– Totta! Ymmärrän toki. Anteeksi! Ja suuret kiitokset tästä lahjasta. Sinä olen hieno mies.

– Kiitos.

Miehet halasivat äärimmäisen väkinäisesti, jonka jälkeen Rotannaama-Antero nousi pöydästä ja nyökkäsi Viillokki-Vernerille hyvästiksi. Rotannaama-Antero asteli kohti ulko-ovea, jolloin yksi kanta-asiakkaista tarttui miestä hihasta saaden saman tien nyrkkiraudasta kivuliaan verenmakuisen muistutuksen käytöstapojen tärkeydestä julkisella paikalla.

Ulos päästyään seinästä revityn näköinen gangsteri katosi pimeälle kujalle seuranaan mustaakin pimeämpi varjo ja Colt 45 Widowmaker kainalokotelossaan.

Sunnuntai

Sunnuntaipäivä oli aurinkoinen ja rauhallinen. Virpin mielestä liiankin rauhallinen. Hän kaipasi tekemistä. Alun perin suunnitelmissa oli ollut mennä kaverinsa Reetan kanssa konserttiin, mutta ei siitä ollut tullut mitään. Reetta oli perunut koko reissun, koska hänen siskonsa oli järjestänyt häät samalle viikonlopulle. Totta kai Virpi ymmärsi, että sellainen sukujuhla meni ohi musiikkitapahtuman, mutta se ei lieventänyt sitä levottomuutta, mitä Virpi nyt sunnuntai-iltapäivänä koki. Yksin hän ei konserttiin halunnut, joten lippu oli jäänyt varaamatta. Nyt nainen oli tullut toisiin aatoksiin, mutta esitys oli jo loppuunmyyty.

Olisihan kotona ollut kaikenlaista tekemistä sinänsä. Asunto kaipasi siivousta ja parit vaatteet olisi voinut ommella kuntoon. Terassilla oli rikkinäinen pöytä, jonka olisi voinut kunnostaa. Kaikki tällaiset rästiin jääneet asiat kuitenkin vaikuttivat liiaksi työltä, jollaiseen Virpi ei halunnut uhrata pyhäpäivän suomaa vapaa-aikaansa.

Televisiosta ei tullut mitään kiinnostavaa. Kanavat lähettivät vain uusintoja toistensa perään. Jopa uusintojen uusintoja. Ainoa uusi ohjelma oli keskustelufoorumi, jossa asiantuntijat pohtivat, miksi kanavat lähettivät niin paljon uusintoja. Nainen oli tuhahtanut nähdessään ajankohtaisohjelman aiheen.

Virpi päätti keittää itselleen kahvit. Hän asteli keittiöön ja nappasi keittimeen jääneen suodatinpussin. Tiskipöydän kaapin oven takaa lemahti pahanhajuinen hyökyaalto. Nainen ihmetteli, mikä sen oli saattanut aiheuttaa. Nopeasti mieleen tuli edellispäivän kalan jäännökset. Roska-astia täytyisi tyhjentää.

Saatuaan keittimen ladattua kahvinkeittoa varten Virpi poistui asunnostaan lemuava pussi mukanaan. Suuntana oli roskakatos. Juuri, kun nainen oli heittänyt jätteet ruskeaan astiaan, katokseen astui naapuri, Tero. Miehellä oli tyhjä pizzalaatikko, jonka hän heitti pahvinkeräykseen.

– Terve! mies tervehti hymyillen.

– Hei! vastasi Virpi. Hän tuijotti miehen takamusta, jonka muoto miellytti.

– Tuli kaunis päivä, Tero totesi kääntyessään roskalaatikolta takaisin.

– Niin tuli. Aiotteko lähteä lasten kanssa jonnekin, kun on niin upea sunnuntai? Virpi kysyi ja jäi seisomaan katoksen oviaukolle. Mies asteli Virpin viereen.

– Ei. Lapset lähtivät Maisan kanssa mummolaan lomailemaan. Minä jäin vähän niin kuin kesäleskeksi. Kyllä ne sieltä palaavat viikon päästä takaisin. Minulla on töitä ensi viikolla, niin en voinut itse lähteä.

– Voi sinua onnekasta! Saat ihan omaa aikaa ja mahdollisuuden rentoutua, Virpi naureskeli.

– Niinpä! Ei tällaisia tilaisuuksia usein satu, Tero nauroi mukana. – Pitää osata nauttia tästäkin.

– Onko sinulla suunnitelmia, miten aiot tämän laatuajan käyttää?

– En ole suunnitellut mitään sen ihmeempää. Kunhan lepäilen kotosalla. Tietenkin käyn lenkillä ja salilla, mutta muuten varmaankin vain nautin kotona olosta, Tero selitti ja astui katoksesta pihalle. Virpi seurasi häntä postilaatikoille asti.

– No, pidähän mukava lomaviikko, Virpi toivotti.

Tero kiitteli toivotuksesta ja asteli takaisin omaan asuntoonsa. Virpi jatkoi matkaansa kotiovelleen, mutta ennen sisälle menoaan vilkaisi vielä taakseen. Mies oli ehtinyt jo mennä sisälle. Naista harmitti, ettei ollut nähnyt vielä yhtä vilausta Terosta.

Kahvi maistui erinomaiselta. Virpi tunsi olonsa selvästi piristyneemmäksi nähtyään Teron. Hän oli ollut jo pitkään yksin, vailla elämänkumppania. Avioliitto Jarin kanssa oli mennyt mönkään. Ei siinä ollut ollut mitään dramaattista, rakkaus oli vain kuihtunut eikä ollut järkeä elää enää saman katon alla. Koska heillä ei lapsiakaan ollut, ero oli ollut vaivaton. Omaisuus vain jaettiin ja kaikki oli siinä. Kymmenen vuoden jakso elämästä päättyi yllättävänkin nopeasti ja kivuttomasti.

Nyt Virpi kaipasi miestä elämäänsä. Jotain säpinää täytyisi saada. Seksin puutekin haittasi. Oli hänellä omat kotikonstinsa siihen tarpeeseen, mutta eihän aitoa mikään voittanut. Oikeastaan tärkeämpää Virpin mielestä olikin saada ensiapua fyysisen kosketuksen kaipuuseen. Ei ollut sinänsä mikään ongelma elää vielä jonkin aikaa täysin sinkkuna, mutta sänkyhommiin olisi tarvetta saada kaveri.

Ajatukset alkoivat harhailla Teroon. Mies oli ulkoisesti kaikin puolin sopiva rakastajaksi. Ainoa ongelma tietenkin oli se, että mies oli perheellinen. Hänellä oli vaimo ja kolme lasta. Tästä syystä Tero olisi ehdottomasti kiellettyjen herkkujen listalla. Pakko olisi löytää jostain muualta sopiva vaihtoehto. Baareista tietenkin saisi takuuvarmasti aina jonkun, mutta silloin laadusta ei voinut tinkiä. Ravintolasta löytäisi joko liian humalassa olevan törpön, joka todennäköisesti ei sängyssä suoriutuisi kunnolla, tai sitten liian suurella egolla varustetun penisaivon, joka kuvittelee syntyneensä vain tyydyttääkseen itsensä kaikilla maailman naisilla. Totuus oli, että kaikki hyvät miehet olivat aina varattuja.

Iltaan mennessä Virpi oli saanut järjesteltyä kirjahyllynsä uuteen uskoon. Tekemisen puute oli ajanut naisen laittamaan kirjat aakkosjärjestykseen, kun ne aiemmin olivat olleet värin mukaisesti hyllyissä. Pian sen jälkeen ahdistus jälleen iski. Kuten usein muinakin iltoina, Virpi päätyi helpottamaan ahdinkoaan punaviinillä. Aluksi iltapäivällä oli mennyt muutama siideri työn lomassa. Kun omenanmakuinen makea juoma oli loppunut, päätti Virpi korkata viinipullon. Eihän se haitannut, vaikka sunnuntai olikin – hän oli lomalla seuraavan viikon.

Pienen sievän humalan siivittämänä naisen mietteet palasivat Teroon. Mies oli yksin asunnossaan, kuten hänkin. Pian Virpi havahtui siihen, että siveli itseään rinnastaan. Se tuntui hyvältä. Selviä kiihottumisen merkkejä oli havaittavissa. Nainen tiesi, että alkoholi herkisti himoja ja poisti estoja. Ei Virpin mielestä siinä silti ollut mitään pahaa, jos hieman ajatuksissaan rietasteli naapurin miehen kanssa.

Alkoholi kuitenkin vahvisti Virpin mietteitä entisestään. Hän alkoi yhä enemmän ajatella Teroa ja mahdollisuutta päästä kokemaan tämän läheisyys. Kun nainen muisteli heidän tapaamistaan roskakatoksessa, hän alkoi nähdä selviä merkkejä Teron eleissä ja puheissa, jotka oli tulkittavissa kiinnostukseksi Virpiä kohtaan. Mies takuulla ajatteli häntä myös. Virpi tiesi olevansa hyvännäköinen nainen. Kyllä miehet yleensä häntä vilkaisivat pariinkin otteeseen. Sopivan provosoiva pukeutuminen toki edesauttoi, vaikka vetovoimaakin löytyi. Vaativa hän kuitenkin oli, eikä suostunut kenen tahansa vietäväksi. Virpin mieltä kiusasi ajatus, että hänen täytyisi tehdä jonkinlainen aloite Teroa kohtaan. Miksi hän ei käyttäisi tilaisuuttaan hyväkseen, kun kerrankin oli sellainen mies tarjolla, joka täytti hänen kriteerinsä?

Mietittyään asiaa vielä toisenkin punaviinilasillinen verran hän rohkaisi mielensä. Virpi päätti ottaa riskin ja lähettää Terolle tekstiviestin. Hän pyytäisi miestä käymään luonaan. Hän ehdottaisi suoraan, mitä haluaisi. Se olisi totta kai uhkarohkeaa, mutta mitä hän voisi hävitä? Tero pahimmassa tapauksessa suuttuisi hänelle, mutta entä sitten? Mies oli kuitenkin vain naapuri, eikä Virpin tarvinnut olla hänen kanssaan sinänsä missään tekemissä, ja mikä tärkeintä ei myöskään Teron vaimon kanssa.

Virpi hymyili hermostuneesti ja painoi Lähetä–nappia kännykästään. Viesti lähti Terolle. Nainen jäi sohvalleen odottamaan jännittyneenä tulisiko mies kohta hänen ovelleen.

 

Tero asetteli työkalujaan huolellisesti laukkuunsa. Hän oli alkuillasta puhdistanut ne perusteellisesti ja tarkistanut, että kaikki veitset ja muut terät olivat varmasti kunnossa. Suojalasit hän oli jo pakannut aiemmin. Haalareita hän tarvitsisi ilman muuta, hän ei missään nimessä halunnut sotkea omia vaatteitaan. Työasulla ei ollut niin väliä.

Miehen oli vaikea keskittyä puuhiinsa, sillä ajatukset palasivat aina vähän väliä naapurin sinkkunaiseen Virpiin. He olivat kohdanneet roskakatoksessa aiemmin päivällä. Se oli jäänyt Teron mieleen erityisesti. Hän oli huomannut selviä merkkejä naisessa, että tämä oli tavallista kiinnostuneempi. Olihan Virpi kysellyt kaikenlaista, mutta tapa miten hän puhui ja elehti, kuvasti selvästi jonkinlaista mielenkiintoa.

Tero oli tavannut Virpin kaltaisia naisia ennenkin. Aina välillä joku nainen jossain osoitti kiinnostusta häntä kohtaan. Se oli omituista. Tero oli naimissa oleva mies, joten miksi vieraat naiset halusivat häntä. Ilmeisesti sormus ei todellakaan ollut muuta kuin hidaste. Sinänsä Tero ei lainkaan pitänyt asiaa mitenkään negatiivisena, päinvastoin. Miehen itsetuntoa hiveli, että hän oli suosittu. Ja aina ennenkin, kun tilaisuus oli ilmaantunut, Tero oli lopulta antanut periksi omille himoilleen. Miehen laskujen mukaan näin oli käynyt jo seitsemän kertaa aiemmin.

Hän teki sen vain suojellakseen avioliittoaan. Totta kai se vaikutti oudolta ajatukselta, niin Tero oli usein todennut mietteissään, mutta hänestä oli parempi antautua himoilleen, kuin jättää tilaisuuden kiusaamaan itseään. Naiset, jotka Teron perään olivat, eivät välttämättä luovuttaisi kovin helposti, jos mies vain toteaisi heille, ettei ollut kiinnostunut. Sen sijaan, kun kävi niin sanotusti tekemässä temput, nainen ei enää perään soittelisi. Terokin sai tyydytyksen, eikä vaimon tarvitsisi koskaan tietää. Avio-onni säilyisi.

Tietenkin juuri nyt oli aivan satumainen onni matkassa, koska hän oli yksin kotona. Terolla olisi täysi rauha antautua Virpin kanssa intohimojensa aalloille. Ainoa asia mikä miestä häiritsi, oli se, että Virpi oli naapuri. Asuiko nainen liian lähellä häntä? Olisiko se liian suuri riski otettavaksi? Kaikissa aiemmissa tapauksissa naiset olivat olleet huomattavasti tuntemattomampia, joilla ei ollut suoraan minkäänlaista kytköstä Teroon asuinpaikan, työn tai harrastusten kautta. Heidän suhteensa asiat olivat olleet helpompia hoitaa. Virpin kohdalla Teron täytyisi olla huomattavasti huolellisempi.

Tero oli jo suunnitellut kaiken valmiiksi. Hän pyytäisi Virpiä mukaan ajelulle jollain sopivalla tekosyyllä. Ei olisi ongelma saada naista houkuteltua mukaan, koska tämä oli selvästi kiinnostunut. Tietenkään Tero ei voisi ottaa häntä kyytiin kotipihalta, koska muut naapurit sen näkisivät. Tätä ei olisi kuitenkaan vaikea perustella Virpille, koska totta kai hän käsittäisi salailun tarpeen – olihan Tero naimisissa oleva mies. He ajaisivat jonnekin syrjemmälle, mielellään jonkin metsätien sivuhaaraan, missä ei olisi muita silminnäkijöitä kuin metsän eläimet. Seuraavaksi Tero houkuttelisi naisen ulos autosta ja sitten nopeasti iskisi vasaralla takaraivoon. Ei kuitenkaan liian lujaa, sen virheen hän oli tehnyt ensimmäisen kohdalla. Sopiva isku, jonka voimasta Virpi vain menettäisi tajuntansa. Kun hän olisi sitonut Virpin kunnolla, voisi Tero pukeutua haalareihin, suojalaseihin ja hansikkaisiin, minkä jälkeen hän voisi alkaa työstää naisen vartaloa ihanilla uusilla työkaluillaan. Virpin suu pitäisi tietenkin tukkia, ettei hänen huutonsa kuuluisi.

Kännykän piippaus säikäytti Teron. Hän vilkaisi puhelintaan ja näki Virpiltä tulleen viestin. Nyt on miehellä todella onni matkassa, ajatteli Tero. Tämänkertainen keissi tulee sujumaan kuin tanssi…

Suvaitsevaisuus

Suomessa kuohui. Suvaitsemattomuus oli noussut otsikoihin sen jälkeen, kun ilmeisesti ääriliikkeiden edustajat olivat tehneet iskun Suomen Vasenkätiset ry:n eli SuVan toimistoon. Toimitiloihin oli murtauduttu ja se oli täytetty virkatuilla oikean käden vanttuilla. Iskusta epäiltiin Suomen Oikeat –järjestöä eli SuoKeaa. Suvalaiset olivat syystäkin suivaantuneet tästä ja tohkeissaan kommentoivat SuoKealta homman lähteneen täysin lapasesta.

Taustalla oli SuoKean äärimmäinen näkemys siitä, että vasenkätiset eivät missään nimessä kuuluneet Suomeen. Pelkona oli liiallinen suvaitsevaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka nähtiin menneen jo liian pitkälle. SuoKean antamassa julistuksessa peloteltiin muun muassa sillä, että pian vaadittaisiin tasa-arvoa myös vasenkätisille.

Koska lait ja asetukset jo takasivat tasa-arvon seksuaalisille vähemmistöille, eri uskonnoille ja roduille, SuoKean mielestä vasenkätisten mahdollinen hyysääminen oli jo täysin liikaa. Uhkana oli, että vasenkätisten kulttuuri leviäisi kansalaisten parissa.

SuoKean edustaja Immo Saarela oli pyydetty vieraaksi aihetta käsittelevään television ajankohtaisohjelmaan Television Ajankohtaisohjelma, jossa toimittaja Assi Lindgren-Haapalainen tenttasi Saarelaa.

– Olette tuoneet julki useassa eri yhteydessä järjestönne vasenkätisyyttä vastustavan ohjelmanne. Mitä te itse asiassa pelkäätte vasenkätisyydessä? toimittaja kysyi.

– Vasenkätisyys ei vain yksinkertaisesti ole normaalia. Vasenkätisten oikeuksien tasa-arvoistaminen mullistaisi yhteiskuntamme täysin ja siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa, varsinkaan maamme nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, Saarela vastasi.

– Millä tavoin tasa-arvoistaminen mullistaisi yhteiskuntaamme? Lindgren-Haapalainen jatkoi.

– Koko suomalainen kulttuurimme on uhattuna! Miettikääpä esimerkiksi sitä, jos presidentti itsenäisyyspäivän vastaanotolla kättelisi kaikki vieraat vasemmalla. Jokaisen vieraan, joista yli yhdeksänkymmentä prosenttia on oikeakätisiä, joutuisi opettelemaan kättelyn kokonaan uusiksi. Voiko sellaista vaatia vain siitä syystä, että presidentti olisi vasenkätinen? Sellainen on kohtuutonta. Entäpä jos kaikki infrastruktuuri pitäisi muokata vasenkätisille soveltuvaksi? Siitä syntyisi järjetön lasku yhteiskunnalle. Ties miten moniin kuntien ja virastojen oviin pitäisi lisätä vasenkätisille oma kahva tai ovet täytyisi muuttaa unisexkätisiksi, ehkäpä automaattisesti avautuviksi liukuoviksi. Kahvikuppeihin täytyisi lisätä vasenkätisille oma korvansa. Kahvakuulista täytyisi saada vasenkätisille omat mallinsa. Armeijassa jouduttaisiin vaikeuksiin, koska ei olisi enää mahdollista tervehtiä pelkästään oikealla kädellä, tai pahimmassa tapauksessa koko armeijan tervehtimiskäytäntö menisi täysin uusiksi. Ja jäisikö tämä pelkästään tähän? Kohta vasenjalkaiset alkavat vaatia tasa-arvoa, jolloin koko homma leviää täysin käsistä, Saarela uhosi.

– Eikö tällainen puhe ole rasistista ja kiihotusta kansanryhmää kohtaan? toimittaja ihmetteli.

– Ei missään nimessä. Vasenkätiset eivät ole mikään etninen ryhmä, jota voisi rasistisesti solvata. He ovat vain luonnonoikkuja ja sellaisenaan normaalista poikkeava vähemmistö, jolle ei pidä antaa mitään erityisoikeuksia oikeakätisten kustannuksella. Ja minun on pakko vielä lisätä tähän se, että jos tällainen vasenkätisyys nousee suosioon, siitä saattaa tulla muoti-ilmiö, joka johtaa siihen, että harhaan johdetut oikeakätiset alkavat kääntyä vasenkätisiksi, Saarela manasi.

– Suomen Vasenkätiset ry:n toimistoon tehtiin hiljattain radikaali isku, jossa toimiston tiloihin murtauduttiin ja se täytettiin virkatuilla lapasilla. Oliko tämä SuoKean organisoima isku?

– En ole tietoinen tällaisen iskun organisoinnista. Minä en ainakaan ole ollut virkkaamassa lapasia, Saarela vakuutteli.

– Teillä ei ole siis mitään arvausta, kuka iskun takana on?

– Ei tietenkään ole. Mistä minä voin tietää, jos joku vasureita vihaava porukka saa päähänsä täyttää toimiston lapasilla, Saarela totesi ja köhi samalla vasempaan nyrkkiinsä.

 

Ohjelman esityksen jälkeen nettien mielipidepalstat ja some täyttyi erilaisista kannanotoista ja vaatimuksista. Oikea- ja vasenkätisillä oli omat puolustajansa. Puolin ja toisin syytettiin rasismista ja vihapuheista sekä provosoinnista vanttuisiin liittyvään iskuun viitaten. Suomi tuntui olevan yhtä suurta hornankattilaa, lukuun ottamatta Pohjois-Suomea, jossa enimmäkseen harmiteltiin huonoa kesäsäätä ja runsaslukuisia hyttysiä.

Koska Immo Saarelan nimi liitettiin vahvasti hallituspuolueeseen nimeltä Varsinaissuomalaiset, vaadittiin puolueen puheenjohtajalta, joka oli myös pääministeri, kommentteja Saarelan haastatteluun ja yleensäkin SuoKean toimintaan.

Pääministeri Veikko Suonio asteli kuuluisia Arkadianmäen rappusia alas, kun joukko toimittajia, etunenässä Voi hyvää päivää –lehden toimittaja Arvi Loimaa sekä Reklaami-TV:n Viittä-vaille-puoli-seitsemän-uutisten ankkuri Reijo Lehvä, syöksyi Suoniota kohti mikrofonit tanassa.

– Anteeksi herra pääministeri, voisitteko antaa kommentin SuVan toimistoon tehdystä iskusta. Mitä hallitus aikoo tehdä asian suhteen? Loimaa ehätti kysymään ensimmäisenä.

– Olemme keskustelleet aiheesta budjettiriihen tauolla ja tulleet siihen tulokseen, että vallitsevien asianhaarojen yhteydessä on täysin selvää, että huomioimatta aiempaa viitekehystä aihepiiriin liittyen, joissa on myös oletettavasti olemassa tiettyjä viitteitä siitä, miten asian tiimoilta on keskustelu, kuitenkaan väheksymättä sitä tosiseikkaa, mihin viitattiin jo aiemmin, että olisiko sittenkään sen kaltainen toimintamalli tässä yhteydessä mahdollinen, mistä ei ole oletettavasti tiedoksi annettu sitä seikkaa, mihin edellisessä jo aiemmin viittasin, on syytä mahdollisesti tarkistaa varmuuden saamiseksi, että asioiden vallitessa nykyisen olettamuksen pohjalta, tulisi pysyä juuri siinä samassa linjauksessa. Tästä emme tingi.

– Aivan… Entä mikä on teidän oma kantanne liittyen Suomen Oikeat -järjestön osallisuudesta tapahtumaan? Immo Saarela, joka toimii järjestön nokkamiehenä, on liitetty useissa yhteyksissä Varsinaissuomalaisiin. Onko iskussa jonkinlainen kytkös edustamaanne puolueeseen?

– Tässä täytyy nyt ottaa huomioon, että varsinaisen asian selvittämisen kannalta on olennaista se, miten kuitenkaan päättelemättä asian luonteen olennaisen merkityksen väheksymättömyyttä sen suhteen, kuinka aiemmin käsittelemättä jättämättä tehdyn päätöksenteon huomioiminen asiaan liittyvän johtopäätöksen lopputuloksen päinvastaisen käsittelyn ennakoimaton tuloksellisuus varsinaiseen tekoon nähden on saattanut olla toteutumatta, kuitenkaan sitä muokkaamatta vastoin oletuksia, mikä oli aiemmin jo arvioitu mahdollisesti toisin, on todettava, että asiassa voidaan päätyä vain tähän johtopäätökseen. Tästä emme tingi. Ja nyt pahoittelen arvoisat toimittajat, mutta minulla on kiire, joten minulla ei ole valitettavasti aikaa vastailla enempiin kysymyksiin.

Pääministeri Suonio kiirehti nopeasti kadun varrella odottavaan autoon. Toimittajat seurasivat harmistuneina haastateltavansa katoamista paikalta.

 

Totuus SuVan toimitukseen tehdystä iskusta ei koskaan selvinnyt. Suojelupoliisi tutki tarkoin Suomen Oikeat –järjestön taustoja ja kuulusteli siihen kuuluvia henkilöitä, mutta koskaan yhtäkään järjestön jäsentä ei voitu yhdistää iskuun suoraan tai virkattuihin lapasiin. KRP:n tutkijat löysivät joitain johtolankoja järjestön tiloista, mutta eivät villaisia.

Immo Saarelan maine koki karvaan kolauksen ja hän lopulta jätti tehtävänsä SuoKean johdosta. Huhuttiin, että SuoKean sisäpiiri antoi Saarelalle potkut pieleen menneestä iskusta. Yleinen mielipide oli muuttunut SuoKean vastaiseksi ja heidän riveistään katosi paljon jäseniä. Eroa SuoKeasta –sivuston mukaan Saarelan televisiohaastattelun jälkeen eronneita oli jo yli viisikymmentä, mikä vastasi noin kuuttakymmentä prosenttia koko järjestöstä.

Muita iskuja SuVan toimitukseen ei tehty. Yhdistys muutti ohjelmaansa iskun jälkeen, eivätkä he tuntuneet enää olevan kiinnostuneita tasa-arvoisista oikeuksista. Tavoitteekseen he ottivat muuttaa yhdistyksensä statuksen puolueeksi, jonka jälkeen seuraava etappi olisi eduskuntavaalit.