Risteys

Olavi käveli rauhalliseen tahtiin katua pitkin. Oli kesäinen aamupäivä. Aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta. Linnut lauloivat. Elämä hymyili Olaville. Hänen kulkunsa johti tuttuun tienristeykseen. Sen kadunkulmassa oli Café Räyrinki. Kyseessä oli Olavin kantapaikka.

Olavi tuli joka kesäaamu Café Räyringin terassille nauttimaan kaksi kuppia kahvia ja pienen Bébé–leivoksen. Hänen mielipuuhaansa oli istua rauhassa, joskus jopa parikin tuntia, ja seurata risteyksen elämää. Risteys oli muodostunut tärkeäksi ja erityiseksi kiinnostuksen kohteeksi Olaville. Hän tulkitsi tuon risteyksen jostain syystä merkittäväksi paikaksi asuinpaikkakunnallaan.

Risteyksessä pääkatu kohtasi toisen ison kadun. Pääkatu oli itse asiassa puistikko. Sen kaistojen välissä oli nurmialue, jota halkoi jalkakäytävä. Nurmialueella kasvoi suuria tammia, jotka varjostivat kesähelteellä terassia sopivasti. Risteävä tie oli tavallinen kaksikaistainen katu.

Kun Olavi oli istunut terassin tuolille ja tilannut kahvinsa ja leivoksensa, kuului kova rysähdys. Hän näki pienen punaisen auton. Se oli törmännyt reunakiviin, joka rajoitti puistikon keskellä olevaa nurmialuetta ajokaistasta.

Pieni punainen auto peruutti ja pysähtyi kadun reunaan parkkiin. Kuljettaja nousi autosta, mutta Olavin yllätykseksi tämä ei tutkinutkaan mahdollisia autoon tulleita vahinkoja, vaan riensi nopeasti kadun yli selvittämään miten reunakivetys oli selviytynyt kolahduksesta.

Näky lämmitti Olavin mieltä. Harvoin näki ihmisiä, jotka olivat huolissaan yhteiskunnan omaisuudesta. Ilkivaltaa tehtiin julkisilla paikoilla niin paljon, että oli piristävä poikkeus nähdä kerrankin vastuuntuntoinen kansalainen.

Kuljettaja kiirehti takaisin autoonsa. Hän käynnisti pienen punaisen kulkuneuvonsa ja jatkoi matkaansa. Olavia vaivasi kiitävän hetken, oliko autoon tullut mitään vaurioita.

Tarjoilija toi ensimmäisen kahvin leivoksen kera. Olavi maistoi kahvia ja totesi sen olevan erinomaista. Hänen ei ollut vielä kertaakaan tarvinnut pettyä kyseisen kahvilan tasoon.

Terassin edestä sujahti polkupyöräilijä. Olavi katsoi hieman paheksuen miestä. Tämä oli jo aikuinen, mutta ajoi silti jalkakäytävällä ja seisaaltaan. Pyöräilijä ylitti risteyksen. Pyörän renkaan osuessa kadun toisella puolella jalkakäytävän kivetykseen pyörän satula putosi maahan. Pyöräilijällä oli nappikuulokkeet korvillaan ja kuunteli ilmeisesti jonkinlaisesta soittimesta ehkä radiota tai laitteeseen tallennettua musiikkia. Mies ei huomannut tapahtunutta lainkaan. Hän katosi nopeasti kulman taakse. Olavia harmitti suuresti. Hän olisi kovasti halunnut nähdä mitä tapahtuisi, kun mies yrittäisi istua pyörän satulaan seuraavan kerran.

Olavi maistoi Bébé–leivostaan. Se oli täydellinen. Todella maukas. Juuri kun Olavi oli ottamassa siitä toista palaa lusikallaan, hän näki miten pyöräilijä palasi risteykseen pyöräänsä taluttaen. Mies näytti kävelevän poikkeuksellisen hankalasti, voisi sanoa jopa tuskallisesti. Olavia hymyilytti. Mies huomasi maahan pudonneen satulan, nosti sen ja palasi nurkan taakse vaivalloisesti liikkuen.

Olavi siemaisi kupistaan lisää kahvia. Vastakkaiselle puolelle risteystä oli tullut nuori nainen, jonka Olavi tunnisti. Hän oli seurannut naista ennenkin, itse asiassa hyvin usein. Nainen käveli tätä kautta töihin, näin Olavi oli päätellyt. Hyvin usein nainen oli pukeutunut hameeseen ja kauluspaitaan, joskus jakkupukuun. Olavi oletti naisen olevan jossain isossa yrityksessä sihteerinä tai ehkä jonkinlaisena päällikkönä. Selvästi kyseessä oli jonkinlainen konttorityö, ehkä paljon kokouksissa istumista, missä täytyi olla joko työnantajan vaatimuksesta tai naisen omasta tahdosta näyttävän näköinen.

Olavi epäili vaihtoehtoa, että nainen olisi päällikkö. Jos tämä olisi päällikkö, hän todennäköisesti kulkisi autolla. Olavi ei tietenkään tiennyt totuutta, hän vain arvaili aikansa kuluksi. Naisen saavuttua risteykseen, oli paljon mielenkiintoisempaa seurata tulisiko nuorimies paikalle.

Nuorimies saapui juuri sopivasti, kun nainen odotti jo toistamiseen liikennevalojen vaihtuvan suojatien kohdalla. Nainen olisi ennättänyt edellisten vihreiden aikana ylittää kadun, mutta hän oli viivytellyt. Olavi oli huomannut saman kuvion tapahtuvan ennenkin. Nuo kaksi olivat selvästi rakastuneita. Nainen tiesi miehen tulevan ja siksi hidasteli. Olavia hymyilytti jälleen.

Voi tuota nuorta rakkautta, hän ajatteli.

 

Olavi pyysi tarjoilijaa tuomaan toisen kahvin leivoksesta oli enää yksi suupala jäljellä. Hän nautti sen hitaasti. Vastapäätä Café Räyrinkiä oli kilpaileva yritys; Killen Kahvila. Olavi oli kerran käynyt Killen Kahvilan terassilla, kun Café Räyrinki oli ollut poikkeuksellisesti kiinni vesivahingon vuoksi. Killen Kahvilassa oli selvästi huonompaa kahvia. Hän oli lähes varma, että Killessä käytettiin Gevaliaa.

Killen Kahvilan terassilla istui keski–ikäinen mies nauttimassa aamiaista. Tällä näytti olevan kahvikupin lisäksi lautanen, jossa oli jonkinlainen suolainen piirakka. Miehen eleistä päätellen hänellä tuntui olevan kiire. Välillä hänen äänensä kuului hyvin voimakkaasti tämän puhuessa tarjoilijalle. Olavi ei saanut selvää, mitä mies sanoi, mutta sävy ei kuulostanut ystävälliseltä. Tarjoilijan ilmeet vaikuttivat turhautuneilta.

Pian Olavin huomion kiinnitti Killen Kahvilan terassista noin 20 metrin päässä seisova laitapuolen kulkija. Tämän epäonnen soturin täytyi pitää seinästä kiinni, ettei olisi kaatunut. Olavin nuoruudessa tällaisia kansalaisia kutsuttiin puliukoiksi. Horjuva kulkuri oli selvästi ottanut melkoisesti miestä vahvempaa jo heti aamusta. Ehkä hän oli vielä edellisen illan ja yön nautintoaineiden vaikutuksen alaisena.

Puliukko tarkkaili terassia. Keski–ikäinen mies istui selin aamuisen humalaisen suuntaan. Yhtäkkiä pultsari aloitti piinallisen hitaan ja horjuvan vaelluksen kohti terassia. Olavi ihmetteli aikoiko puliukko tosissaan päästä terassille istumaan? Kohtuullisten ponnistelujen jälkeen puliukko oli asiakkaan kohdalla. Tämä ei huomannut humalaista, koska puhui kännykkäänsä juuri tuolla hetkellä. Olavi hätkähti, mutta pian leveä hymy levisi hänen kasvoilleen. Puliukko oli salamannopealla käden liikkeellä napannut keski–ikäisen miehen piirakan tämän lainkaan huomaamatta. Hän hoiperteli nopeasti risteyksen yli kadun toiselle puolelle ja nautti hyvästä aamupalasta. Keski–ikäinen mies lopetti puhelun, jonka jälkeen alkoi hämmästellä kadonneen piirakkansa kohtaloa.

Olavi nautti toista kahvikupillistaan. Kahvi maistui edelleen erinomaiselta. Ihan toista maata kuin Gevalia. Tämän täytyi olla Presidenttiä. Tummansininen urheiluauto pysähtyi risteykseen aivan Olavin istumapaikan eteen. Punaiset valot seisauttivat tuon murahtelevan bensiinipedon.

Olavi tarkasteli auton kuljettajaa. Ratin takana istui nuori mies. Hän näytti etsivän jotain tiettyä katua. Olavi päätteli tämän siitä, miten mies pysäytettyään autonsa liikennevaloihin, sääti radion äänenvoimakkuutta, joka oli varsin kovalla, paljon pienemmäksi, minkä jälkeen hän selvästi tarkasteli katujen nimikylttejä. Tämän tehtyään mies sääti äänenvoimakkuutta jälleen suuremmalle.

Seuraavaksi kuljettaja yritti tehdä sormen sieraimeen upottamisen ennätystä. Ainakin Olavin mielestä tilanne vaikutti siltä, sillä niin kirjaimellisesti uppoutuneena nenän kaivamiseen mies oli. Lopulta kaivostyöläinen löysi nenästään jotain, mistä hän kuitenkin halusi päästä eroon. Ensin suurten ponnistusten kautta yritetään ronkkia jotain, ja kun sen saa, sitten se hävitetään.

Kaivelija heilutteli sormiaan. Hän yritti luunapilla ampua nenästä löytynyttä aarrettaan irti sormesta. Miehen kasvojen ja käden eleistä päätellen, tämä johti vain siihen, että nyt nenästä kaivettu löydös oli jäänyt luunappia antaneeseen käteen. Lopulta hän kaivoi taskustaan paperilapun mihin sai piilotettua tuon harrastuksensa kohteen. Tässä vaiheessa ukko huomasi Olavin tarkkailevan häntä.

Autoilija käänsi äkkiä päänsä poispäin Olavista ja katseli Killen Kahvilan suuntaan. Hän naputteli hermostuneesti autonsa rattia. Kohta hän vilkaisi Olavin suuntaan uudelleen. Huomatessaan Olavin yhä tarkkailevan häntä, mies otti viereiseltä penkiltään aurinkolasit ja asetteli ne kasvoilleen. Lopulta liikennevalot vaihtuivat vihreiksi ja niin urheiluauto kaasutteli varsin äänekkäästi ja nopeasti pois paikalta.

 

Olavi oli juonut molemmat kahvinsa ja leivoskin oli tullut syötyä kokonaan. Olavista tämäkin päivä oli lähtenyt jälleen hyvin käyntiin. Hän tuli aina niin positiiviselle mielelle istuessaan risteyksessään kahvilla. Nyt hän saattoi hyvillä mielin lähteä takaisin kotiin kertomaan tarinat vaimolleen, joka odotti sairasvuoteellaan jo innoissaan rakkaansa kuvauksia risteyksen elämästä. Vaimo kaipasi aikoja, jolloin he olivat Olavin kanssa yhdessä viettäneet aikaa kesäaamuisin terassilla. Olavi poikkeaisi ensin kukkakauppaan ja veisi vaimolleen yhden kukan, kuten hän joka kesäaamu terassilta palatessaan teki. Huomenna hän tulisi jälleen takaisin, mikäli sää vain olisi kelvollinen.