Vierailu

Kalevi otti lokoisan asennon vuoteellaan. Hänellä oli kiinnostava romaani kädessään ja yöpöydälle oli lastattu Pepsi Colaa sekä Cashew-pähkinöitä. Kalevi piti sellaisista herkuista. Ei hän niitä nauttinut kuitenkaan liian usein. Terveydellisistä vaikutuksista Kalevi ei piitannut, mutta hänellä oli periaate, että kaikesta menee makunsa, jos nauttii liian usein. Ainoastaan siksi hän rajoitti herkutteluaan.

Nyt oli kuitenkin oikea hetki nauttia, koska Kalevilla oli uuvuttavan työjakson jälkeen pitkästä aikaa viikon loma. Muutaman ensimmäisen lomapäivän Kalevi oli joutunut uhraamaan erilaisiin kotitöihin ja muihin askareihin, jotka hän luetteli sinänsä mukavaksi puuhasteluksi, mutta myös tietyssä mielessä työksi. Askareiden luonne oli pakottanut ne tekemään, joten Kalevi ei pystynyt niiden parissa erityisemmin nauttimaan olostaan. Kyse oli asioista, jotka oli vain pakko tehdä.

Kalevin toinen tärkeä periaate oli, että lomalla pitäisi levätä ja rentoutua. Hänen mielestään koko loman ainoa tarkoitus oli olla tekemättä mitään niin paljon kuin mahdollista. Välttämättömimpiä kotitöitä tuli välttää mahdollisimman pitkään, mutta ne oli syytä tehdä ajoissa, etteivät pilaisi loman viimeisiä päiviä.

Matkustamisesta Kalevi ei pitänyt. Kulkuvälineissä istuminen ja aikataulujen perässä juokseminen stressasi. Matkakohteet eivät erityisemmin kiinnostaneet. Hiekkarannoilla hän ei viihtynyt. Auringonpalvonta ei todellakaan ollut hänen juttunsa. Vesi– ja huvipuistoista Kalevi ei pitänyt eikä uskaltanut laitteissa käydä. Kaupunkikohteet ehkä olisivat kiinnostaneet, mikäli hänellä olisi ollut matkaseuraa. Jonkun mukavan naisen kanssa olisi ollut kiinnostavaa käydä tutkimassa museoita ja nähtävyyksiä. Jos naisella sen sijaan olisi lapsia, ei kaupunkikohdekaan olisi välttämättä hyvä ajatus. Pikku-pirpanoita ei museot ja nähtävyydet todennäköisesti kiinnostaisi, joten tylsistyisiväthän he sellaisessa.

Lomaa Kalevilla oli muutama päivä jäljellä. Hän oli päättänyt viettää ne neljän seinän sisällä, koska nautti juuri siitä. Koti oli maailman paras paikka, joten miksi sieltä olisi täytynyt mihinkään lähteä? Romaanin parissa aika kului ja hermot lepäsivät. Akut lataantuivat ja mieli virkistyi.

Juuri, kun Kalevi oli aukaissut kirjasta ensimmäisen luvun, hänen kännykkänsä pärähti soimaan. Se ärsytti Kalevia kovasti. Kuka häiritsi häntä juuri, kun hän oli päässyt niin mukavaan asentoonkin.

Hän vilkaisi puhelimen näyttöä. Soittaja oli Ville, hänen serkkunsa maalta. Kalevi vastasi puheluun.

– No päivää Ville! Mitäs sitä sinulle kuuluu?

– Eipä tässä ihmeempiä. Lomaa viettämässä.

– Niinkö? Sepäs sattui. Minäkin tässä vietän viimeisiä lomapäiviäni.

– Oletkos suunnitellut mitään erikoisempia lomallesi? Aiotko reissata?

– En minä mihinkään matkoille. Kunhan tässä kotona rentoudun omissa oloissani.

– Niin, että olet kotosalla? Sehän on hyvä, kun me tässä Railin ja lasten kanssa tuumailtiin, että voisimme tulla siellä kaupungissa käymään. Mehän voisimme olla yötäkin?

– Jaa. No, tuota…

– Niin, että jos ei sinulla kerran ole mitään sen ihmeempiä suunnitelmia, voisimme torstaina, siis huomenna, ajella sinne päin.

– Huomenna?

– Niin. Ehtisi vähän asettautua ensin ja seuraavana päivänä kävisimme shoppailemassa. Pojat haluaisivat käydä perjantai-iltana Posken konsertissa, tiedäthän sinä sen räppärin? Ostettiin jo liputkin sinne.

– Eli lähtisitte lauantaina takaisin?

– Joo. Ei me haluta kuitenkaan koko viikonloppua olla. Onhan siinä sitä hälinää kun tulemme, niin saat sunnuntain levähtää.

– Aivan.

– Mutta mepä tulemme sitten huomenna. Nähdään!

– Joo. Nähdään.

Kalevin päässä myllersi kahteen kertaan täydellinen lista kaikista mahdollisista suomalaisista kirosanoista. Hän heitti romaaninsa yöpöydälle, jolloin kirja osui kulhoon. Cashew-pähkinät kirmasivat pöydän kantta pitkin lattialle sängyn alle piiloon.

Miksi helvetissä sen Villen piti juuri nyt tulla? Vuoteen eivät ole käyneet ja nyt, kun sitten tulevat, niin tietenkin silloin, kun olisi itselläkin loma, Kalevi harmitteli mielessään. Hän nousi vuoteestaan. Rentous oli poissa, eikä mielikään ollut enää levollinen. Sormet rapsuttivat niskaa samalla, kun hänen suunsa vääntyi irvistykseen. Se oli Kalevin stressireaktio.

Kalevi ei voinut käsittää, miten Ville ei ollut tajunnut keskustelusta, että hänelläkin oli loma. Kai sitä Villen pitäisi ymmärtää, että jos toinen on lomalla, ei sitä välttämättä halua alkaa toisia kestitsemään ja passaamaan. Ja luulisi, että hieman pidemmällä varoitusajalla olisi voinut ilmoittaa tulostaan. Päivää ennen soitti. Käytännössä ei minkäänlaista ennakkovaroitusta. Eikä ne Villen lapsetkaan olleet kaikkein rauhallisimmasta päästä. Kalevilla ei ollut mitään lapsia vastaan, mutta näitä tapauksia täytyi seurata silmä kovana. Eivät ne pojat pahantahtoisia olleet, mutta vilkkaille vesseleille aina sattuu ja tapahtuu. Olihan tietenkin sinänsä mukavaa nähdä sukulaisiaan, mutta eivätkö he voisi tulla jonain muuna ajankohtana? Ei Kalevin lomaa ollut tarkoitettu sukuloimiseen vaan rentoutumiseen ja lepoon.

Kävellessään keittiöön Kalevi kirosi itseään. Miksi hän oli niin helpolla antanut periksi? Eihän hän ollut saanut sanotuksi yhtään poikkinaista sanaa. Heti auliisti oli vain hyväksynyt Villen ehdotuksen. Olisihan Kalevin pitänyt yrittää keksiä jokin hätävalhe. Siinä kohtaa olisi jo hälytyskellot pitänyt soida, kun Ville kysyi Kalevin lomasuunnitelmista. Olisi jo heti siinä pitänyt osata sanoa, että matkoille on lähdössä ja kauaksi.

Jääkaapissa oli kaikenlaista herkkuruokaa varattuna Kalevin loppuloman ajaksi. Hän mietti, mitä ihmettä niille pitäisi tehdä. Ei hän niitä Villen perheelle syöttäisi. Ruoat pitäisi laittaa pakastimeen, ei Kalevi niitä pystyisi enää samana iltana syömään. Sitä paitsi tuleva vierailu oli jo pilannut nautinnon kannalta tärkeän fiiliksen.

Ruokaa oli liian vähän. Jos Villen porukka olisi kaksi yötä, pitäisi einestä olla huomattavasti enemmän. Hänen pitäisi käydä kaupassa. Sekin tuntui vaikealta. Olihan se täysin ylimääräinen ja suunnittelematon kuvio lomaan sekin. Hän ei pystyisi enää samana päivänä rentoutumaan, koska kauppareissu ei ollut mikään piknik.

Kun Kalevi oli sulkenut jääkaapin oven, hän huomasi keittiön lattialla muruja. Helvetti, hän kirosi mielessään. Kämppähän pitäisi tänään vielä siivotakin. Ei tällaisen sotkun keskelle voi vieraita päästää. Kalevin asunto ei ollut sen likaisempi tai sotkuinen, kuin mikään muukaan keskiverto suomalainen koti, mutta Villen vaimo, Raili, oli erityisen tarkka siisteydestä.

Railista Kalevi ei ollut koskaan pitänyt. Muuten kyseisen naisen kanssa tuli toimeen ihan hyvin, mutta siivoushulluus oli Railin ominaisuus, joka ärsytti Kalevia yli kaiken. Kotonaan nainen siivosi neljä kertaa päivässä. Perussiivous sisälsi imuroinnin, pölyjen pyyhinnän, mattojen pudistelun, roskisten tyhjennyksen ja wc-tilojen puunauksen. Kolme kertaa viikossa pestiin lattiat ja seinät, sekä imuroitiin huonekalut, erityisesti sohvakalusto. Viikonloppuisin käytiin läpi kaapit ja komerot. Ne pyyhittiin ja tavarat järjesteltiin tiptop paikoilleen.

Kalevi ei ymmärtänyt miten Ville kesti tuota naista. Onneksi Raili ei asettanut yhtä kovia vaatimuksia kyläillessä, mutta usein huomautuksia sateli epäsiisteydestä siellä ja täällä. Joskus tilanne oli naisen mielestä niin paha, että hänen piti itse tarttua pölyrättiin tai pesuharjaan. Kalevi oli pohtinut, tekikö Raili koskaan mitään muuta kuin siivosi?

Masentuneena muuttuneista lomasuunnitelmistaan Kalevi rojahti sohvalle miettimään tilannetta. Oliko olemassa mitään pelastuskeinoa? Pitäisikö hänen lähteä jonnekin karkuun? Ei se kuulostanut hyvältä idealta. Periaatteetkin tulivat vastaan. Miksi hänen täytyisi lähteä omasta kodistaan evakkoon, jotta saisi olla rauhassa?

Ehkä hänen pitäisi vain soittaa Villelle ja kertoa, ettei hän halua heitä kylään. Se ei olisi hyvä vaihtoehto. Totta kai Ville ja Raili siitä suuttuisivat. Ville kyllä leppyisi muutamassa päivässä, mutta Raili ei. Asia vietäisiin korkeimpaan oikeuteen eli Railin vanhemmille. Ensin lautamiehet, eli Railin veljet, toisivat raskauttavina asianhaaroina koko Villen ja Kalevin suvun kaikki pahat teot esille. Suvun historia luettaisiin piruina raamatusta lisäten vielä naapurikylänkin synnit listalle. Päätuomarina toimiva Villen anoppi langettaisi helvetin tulet niskaan. Tuomio tulisi viidessä minuutissa. Koko kylä olisi sekaisin tästä johtuen seuraavat puoli vuotta. Suvut olisivat napit vastakkain. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan valinnasta ei päästäisi tänäkään vuonna selvyyteen. Joulumarkkinoilla heiteltäisiin jälleen pipareilla ja nisu-ukoilla puolin ja toisin. Ehkä Kalevin pitäisi vain uhrata lomansa, ettei yksi kylä Hämeen perukoilla menisi aivan sekaisin.

Lyötynä miehenä tappion maku suussaan Kalevi otti pölynimurin siivouskomerostaan. Hän päätti ensin siivota ja käydä kaupassa sen jälkeen. Kun imuri oli täydessä iskukyvyssä, Kalevi kumartui ojentaen kädessä pitelemäänsä imurinvartta keittiön pöydän alle.

Juuri tuolla hetkellä outo tapahtumaketju sai alkunsa. Kalevi huomasi keittiön pöydän alla tahran. Hän jätti imurin sikseen, otti rätin, kaatoi siihen hieman pesuainetta ja ujutti itseään lattian estetiikkaa rumentavan jäljen poistoon. Nuoruutensa päivät jo menettäneelle tuollainen akrobaattinen suoritus oli varsin merkittävä.

Lähes kontallaan ollut Kalevi tunsi ilkeän vihlaisun ristiselässään. Hän tiesi ennestään, että sellainen riipaisu saattoi pahimmillaan merkitä orastavaa noidannuolta, joten Kalevin reaktio oli suoristaa itsensä. Näin tehdessään häneltä jäi huomaamatta, että pöydän kansi ulottui jo Kalevin takaraivon kohdalle. Koska hänen päänsä liike-energia oli tässä vaiheessa kohtuullisen suuri, myös kipuaistimus kohosi vastaavassa suhteessa niin kutsutulle punaiselle sektorille, kun nämä kaksi joustamatonta materiaa kohtasivat toisensa. Oman huutonsa saattelemana Kalevi vaihtoi nopeasti suuntaa nousevasta laskevaksi. Tämä johti siihen, että tällä kertaa huomiotta jäänyt keittiön tuolin istuinosan reuna iskeytyi Kalevin olkapäähän. Tässä vaiheessa kipuasteikossa oltiin yhä korkeammalla punaisella sektorilla. Tuskan aiheuttama aistimusshokki johti Kalevin orientaation tunnistamisen hämärän rajamaille. Hän ei tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt liikkua. Paniikki yritti hallita liikeratoja, mikä luonnollisesti tarkoitti, että koko homma alkoi mennä päin mäntyä. Kalevi teki käsittämättömiä liikkeitä kumarassa yrittäen väistellä tuoleja, pöydän kantta ja vieressä lojuvaa imuria. Ripaskaa etäisesti muistuttavat jalkojen liikkeet aiheuttivat sen, että Kalevi astui imurin putken päälle. Tässä vaiheessa kipuasteikossa päästiin yli sektorin. Koko tämä Kalevin elämän ehkä yksi hämmästyttävimmistä tapahtumaketjuista kesti tasan neljä pilkku seitsemän sekuntia.

Kalevi oli tuskan hiestä märkänä ja ulvoi kipuaan lattialla maaten. Hän käsitti, että vasemman nilkan akilles-jänne oli ratkennut. Ankarasta kivusta huolimatta Kalevi onnistui kaivamaan taskussaan olleen kännykän ja soittamaan sillä itselleen apua.

 

Illalla Kalevi makasi sairaalan osastolla. Hänen jalkansa oli leikattu. Kipulääkitys oli turruttanut tuskan. Vamman parantuminen kestäisi pitkään. Lisäksi miehellä oli todettu aivotärähdys sekä selässä akuutti lumbago eli noidannuoli. Kaikki tämä tarkoitti parin viikon sairaslomaa aluksi. Lisää tulisi, jos tarve vaatisi. Lomaviikko muuttui toipilaana olemiseksi. Se ei kuitenkaan harmittanut Kalevia. Ehkä hän ei olisi välttämättä halunnut joutua onnettomuuteen ja potilaaksi, mutta nyt hän sai olla rauhassa ja levätä.

Kuultuaan tapahtuneesta Ville perui matkansa. Kalevi oli kehottanut Villeä tulemaan kaikesta huolimatta. Olisivathan he voineet majoittua Kalevin asuntoon. Hän joutuisi olemaan joka tapauksessa muutaman päivän sairaalassa. Ville ei kuitenkaan halunnut käyttää Kalevin asuntoa majapaikkana, jos talon isäntä itse ei ollut paikalla. Railikin kuulemma oli todennut, ettei vammaista miestä saa sillä tavoin käyttää hyväksi.

Sairaalassa oli rauhallista. Ei ehkä niin seesteistä kuin kotona, mutta kyllä osastollakin kelpasi olla. Plussaa oli se, että koska Kalevi sai nyt sairaslomaa, viimeiset lomapäivät jäivät käyttämättä. Hän voisi pitää ne joskus myöhemmin. Mukavalta vaikuttanut sairaanhoitaja oli tuonut Kaleville Cashew-pähkinäpussin sairaalan kanttiinista sekä kiinnostavalta vaikuttavan romaanin. Kalevi rentoutui ja lepäsi sairasvuoteellaan. Mies naurahti hieman, kun oivalsi selän ja nilkan vääntymisen loksauttaneen mielenrauhan kohdalleen.