Valtuutettu

Ruuttaan kunnan tasa–arvolautakunnan puheenjohtaja Tuukka Tölvänä saapui kunnanjohtaja Reima Helängön työhuoneeseen. Upea 1800–luvulta peräisin oleva massiivinen työpöytä hallitsi huoneen sisustusta. Se oli periytynyt kunnanjohtajalta toiselle ja nyt Reima istui sen takana allekirjoittamassa kulttuurilautakunnan ehdotuksesta tehtyä päätöstä muuttaa Ruuttaan kulttuuripäivät viikonlopun mittaiseksi tapahtumaksi.

Reima vilkaisi lasiensa takaa sisään saapunutta Tölvänää.

– Katos Tuukka. Istuhan alas, Reima totesi ja jatkoi kynän kanssa puuhasteluaan.

– Kiitoksia, Tuukka vastasi ja istuutui Chesterfield–tyyliseen nahkatuoliin.

– Mikäs sinut tänne lennätti? Reima kysyi hajamielisen oloisena.

– Se uusi pakolaiskeskus, kuten varmaan arvasitkin, Tuukka totesi ja naurahti lievästi.

– No semmoinenkin ajatus vilahti päässäni, Reima vastasi. – Mitäs siitä?

– Meillä oli se tasa–arvolautakunnan ylimääräinen kokous, Tuukka selitti. – Keskusteltiin siitä tiedotustilaisuudesta, mistä me viimeksi juttelimme valtuuston kokouksessa.

– Ai niin se. Teidän piti antaa lausunto, että me emme voi laajentaa pakolaiskeskusta emmekä näin ollen ottaa yhtään ainoata maahanmuuttajaa lisää, Reima muisteli.

– Juuri näin. Minkä takia juuri meidän pitää tästä antaa lausunto? Tuukka ihmetteli.

– Enkö minä jo selittänyt sitä? Tasa–arvostahan tässä on tavallaan kyse eli kun lausunto tulee teidän lautakunnaltanne, niin se ikään kuin puolustaa sitä näkemystä, että Ruuttaan kunnassa olemme nimenomaan tutkineet asiaa tasa–arvon näkökulmasta ettei tässä suinkaan olla polkemassa vähemmistöjen etuja tai mitään sellaista, Reima selitti. – Se on hyvää mainosta ja markkinointia.

– Aivan. Minä vain ajattelin, että yleensähän me olemme enemmänkin sitä miesten ja naisten tasa–arvoa…

– Kyllä, kyllä, mutta sehän on jo vanha juttu, nyt puhaltaa uudet tuulet, eikö niin, Reima totesi.

– No, jos olet kerran sitä mieltä.

– Minkälaiseen lopputulokseen päädyitte? Kuka sen lausunnon nyt sitten antaa? Reima kysyi.

– Siinäpä se ongelma onkin, kun emme päätyneet minkäänlaiseen lopputulokseen, Tuukka vastasi. Reima nosti katseensa paperista ensimmäistä kertaa Tuukan istuuduttua. Kunnan isä tuijotti tiukasti Tuukkaa silmiin.

– Miten niin ette päätyneet? Pakkohan meidän on lausunto antaa. Eikös se jo tullut selväksi kaikille, mitä mieltä olemme, joten nyt pitää vain päättää kuka sen hoitaa, Reima riehahti.

– On. Se on selvää tällä hetkellä. Sisällön suhteen olemme täysin ymmärtäväisiä, Tuukka takelteli.

– Hyvä. Mistäs tämä sitten kiikastaa? Reima ihmetteli.

– Meillä ei ole sopivaa kandidaattia esiintymään median edessä, Tuukka tunnusti hieman nolona.

– Miten niin ei ole sopivaa kandia? Teitähän on kuusi henkeä siinä lautakunnassa, joten kai siitä nyt yksi pääsee esittämään kunnan mielipiteen? Reima hämmästeli.

– Ei se ole ihan niin yksinkertaista, Tuukka kakisteli.

– Tarkoitatko ettei kukaan teistä halua antaa sitä lausuntoa? Mitä ihmeen kapinahenkeä tämä tällainen on? Nytkö tekin alatte jo pitämään mielenilmauksia? Reima raivosi.

– Ei kyse ole halukkuudesta. Kyllä jokainen meistä olisi halukas sen tekemään, mutta valinta ei ole kovin helppo, Tuukka jatkoi.

– Ymmärrän. Minä käsitin väärin. Te olette siis kaikki innokkaita ja nyt ette tiedä kenet pitäisi valita. Tämähän on äkkiä ratkaistu. Vedätte arvalla ja voittaja pääsee esittämään lausunnon, Reima innostui.

– Et ymmärtänyt vieläkään. Annahan kun minä selitän, Tuukka sanoi. Reima tuijotti ihmeissään ja lysähti nahkatuolinsa pohjalle.

– No, anna tulla, Reima kehotti.

– Ensinnäkin on tietenkin Ahmed. Hän suoraan sanottuna vastustaa ajatustamme olla laajentamatta pakolaiskeskusta, mutta hän haluaa silti osoittaa lojaalisuutensa kunnanvaltuuston päätöstä kohtaan ja siksi olisi innokas esittämään lausunnon, Tuukka aloitti.

– No sehän on hieno ele Ahmedilta. Miksi hän ei voisi tehdä sitä? Reima hämmästeli.

– Ahmed on kotoisin Rupalista ja nyt tänne suunnitellut pakolaiset tulevat Kumbianista. Rupal ja Kumbian ovat sodassa keskenään, joten jos Ahmed julistaisi, ettemme halua kumbianilaisia tänne, siitä voisi tulla hyvinkin äkkiä jokin kansainvälinen selkkaus. Ulkoministeri Rötväkkä hirttäisi meidän munistamme, Tuukka kauhisteli.

– Olet täysin oikeassa. Emme me voi Ahmedia laittaa lausumaan sellaista, Reima mutisi ajatuksissaan.

– Sitten on Sven–Olof. Häntä ei missään nimessä voi laittaa lausumaan kannanottoamme, Tuukka tuskaili.

– Mikäs Sven–Olofissa sitten on ongelmana? Reima kysyi.

– Sven–Olof vastusti viime vuonna henkeen ja vereen RKP:n yritystä vallata valtuustopaikkojen enemmistö vaaleissa. Hänhän mustamaalasi ruotsinkieliset melko pahasti ja lällätteli heidän puoluekokouksessa kuokkavieraana, mistä hänet väkisin kannettiin lopulta ulos. Millaisen kuvan me annamme kunnanvaltuustostamme, jos tämän kaltainen kaveri ilmoittaa, ettemme halua pakolaiskeskuksen laajennusta? Tuukka harmitteli.

– Aivan totta. Antaisi melko vahingollisen kuvan kunnastamme, jos noin suvaitsematon kaveri tekisi ilmoituksen. Miten ihmeessä Sven–Olof valittiin tasa–arvolautakuntaan? Reima hämmästeli.

– Sitä sietää ihmetellä, Tuukka mutisi hiljaa.

– Entä muut? Reima uteli.

– No sitten on Raija Viiriälä ja Liisa Ryytinkoski. He kuuluvat Ruuttaan ompelukerhoon, Tuukka totesi aivan kuin ompelukerhon mainitseminen olisi selittänyt kaiken.

– Mitä heistä? Onko ompelukerho jonkinlainen ongelma? Reima ihmetteli.

– Totta kai on. Raija ja Liisa edustavat perisuomalaisia kotiäitejä. He ovat normaaleista normaaleimpia Suomen kansalaisia. Nämä naiset ovat puhtainta Suomea mitä löytyä saattaa, Tuukka selitti.

– En edelleenkään ymmärrä, miksi heistä kumpikaan ei voisi esittää lausuntoa? Reima totesi.

– No jos näin supisuomalaiset kunnanvaltuutetut menisivät kertomaan, että Ruuttaan kuntaa ei kiinnosta pakolaiset, niin sehän leimaisi koko Suomen kansan rasisteiksi. Nämä naiset ovat yhtä kuin Suomen kansa ja siksipä he eivät voi mennä sanomaan mitä tahansa julkisuudessa. Näitä mummoja uskovat kaikki, Tuukka jatkoi.

– Problematiikka on selvä tässä tapauksessa. Mutta keitä sitten on vielä jäljellä? Reima ihmetteli.

– No sitten on Aapo Talikonmieli, Tuukka huokaisi.

– Kylähulluja me emme laita esittämään yhtään mitään kunnan puolesta, se nyt on täysin selvää. Aapo on valtuustossa pelkästään siksi, ettei meillä riittänyt äänestäjiä antamaan riittävästi ääniä oikeille ehdokkaille, onko selvä! Aapo on virallisesti valtuustossa, mutta käytännössä hän on vain maskottina, kyllähän sinä tämän käsität? Reima vauhkosi.

– Totta kai minä ymmärrän, siksihän minä totesinkin, ettei Aapoakaan voi laittaa esittämään yhtään mitään, Tuukka puolusteli.

– Mutta kuka sitten vielä puuttuu? Tässähän oli vasta viisi nimeä ja teitä on kuusi? Reima kysyi.

– Sitten on vielä minä, mutta minua ei kannata laittaa esiintymään, Tuukka harmitteli.

– No miksi ihmeessä ei? Reima hämmästeli jälleen ties monennenko kerran.

– Minä olen transvestiitti, homoseksuaali, Jehovan todistaja ja kansallissosialisti, joten ei kai ole järkeä, että minä esittäisin pakolaiskeskuksen laajennuksen vastustamista, Tuukka huokaisi.

– Aivan totta. Minä täysin unohdin tämän puolen sinusta. On tämä kyllä niin harmillista. Minä annoin tämän homman teille oikeastaan siksi, että te olette ainoa rauhallinen ja harmoninen lautakunta koko Ruuttaan kunnassa. Te pystytte aina hoitamaan asiat hyvässä yhteystyössä ja rakentavassa hengessä. Ja eihän tässäkään ole ongelmana se, etteikö teillä olisi ollut halukkuutta puhaltaa yhteen hiileen kuntalaistemme hyväksi. No helvetti soikoon, pitääkö se sitten minun ottaa hoitaakseen, Reima jupisi itsekseen selvästi harmistuneena.

– Onkohan sekään välttämättä kovin järkevää? Tuukka arveli.

– Mitä tarkoitat? Reima kysyi.

– No sitä vain, että jos nyt pakolaiskeskuksen laajennus torpataan, niin sehän varasuunnitelman mukaan rakennetaan naapurikuntaan. Siihen suunniteltu kiinteistö on sinun omistuksessasi ja valtiohan maksaa hyvät korvaukset siitä, jos kiinteistö luovutetaan pakolaiskeskuksen käyttöön, Tuukka huomautti.

– Mutta sehän tässä juuri… tarkoitan, että sehän tässä on selkeä ongelma. Kas, kun en ole tuota tullutkaan aiemmin ajatelleeksi. Ehkäpä meidän täytyy pohtia tätä kannanottoamme vielä uudelleen, Reima totesi tiukka ilme kasvoillaan.

– Miten siis jatkamme tästä eteenpäin? Tuukka kysyi.

– Minä otan asian esille kunnanhallituksen kokouksessa tänä iltana. Me teemme jonkinlaisen periaatepäätöksen asiassa. Tasa–arvolautakunnan ei tarvitse pohtia tätä enää tämän pidempään, Reima julisti.

Tuukka kiitti kunnanjohtajaa ja poistui tämän huoneesta. Reima kääntyi tuolissaan ikkunan suuntaan ja tuijotti ulos katsoen kauas etäisyyteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s