Tikusta asiaa

Viljami oli ylpeä tulitikuistaan. Hän oli todella taitava ammatissaan. Kivikoskelon kyläyhteisö arvosti Viljamia. Tulitikuilla oli suuri merkitys heille. Niiden avulla tulen sytyttäminen oli vaivatonta. Asiassa ei ollut pienintäkään epäilyksen sijaa. Kivikoskelon Tulitikku Oy oli koko kylän tärkein yritys.

Aivan itse oli Viljami asiantuntemuksensa kehittänyt. Hän ei tulitikkua ollut keksinyt. Sen takana oli yrityksen omistaja Lasse Riipaisu, joka vuosia aiemmin oli saanut ajatuksen kehittää helpomman tavan sytyttää tuli. Pitkään oli Lasse joutunut ongelmaa miettimään ja useita erilaisia vaihtoehtoja ratkaisuksi kokeilemaan. Lopulta oli voittoisa yhdistelmä puuta, kaliumkloraattia, rikkiä ja lasia syntynyt.

Viljami oli Lassen parhaita ystäviä ja hän taas keksi menetelmän, miten puutikun päähän saatiin liitettyä tulitikun tummanruskea herkästi syttyvä pää. Sen liittäminen pieneen puutikkuun ei ollut mikään helppo juttu. Se vaati tarkkuutta ja mielenrauhaa. Siinä tehtävässä Viljami oli ehdoton mestari, koko kylän paras.

Kivikoskelon Tulitikku Oy:n tuotetta myytiin kaikkialla. Se oli nerokas keksintö, jonka hyödyt olivat kaikkialla kiistattomat. Tulen sytyttäminen oli vihdoin vaivatonta ja turvallista.

 

Pian kuitenkin Lasse ymmärsi kohdanneensa uuden ongelman. Alun alkaen hänen tarkoituksensa oli ollut tuottaa tikkuja vain omiin tarpeisiinsa. Koska niistä kuitenkin oli selvästi hyötyä koko kyläyhteisölle, päätti hän alkaa valmistamaan niitä päätoimisesti. Niinpä hän hylkäsi suutarin työnsä ja keskittyi uuden yrityksensä toimintaan.

Nopeasti hän sai Kivikoskelon Tulitikku Oy:n tuottamaan riittävästi tulitikkuja kylän tarpeisiin. Viljamin työpanos oli tässä erityisen merkittävä. Ilman Viljamia tikkuja ei olisi mitenkään voitu saada riittävästi.

Kysyntää tulitikuille alkoi pikku hiljaa ilmetä myös oman kylän ulkopuolelta. Tieto erinomaisesta tulentekovälineestä levisi myös lähimpiin kaupunkeihin. Tämä johti siihen karuun tilanteeseen, ettei Kivikoskelon Tulitikku Oy pystynyt mitenkään enää vastaamaan syntyneeseen kysyntään. Asialle oli tehtävä jotain.

 

Lassen ensimmäinen ajatus oli hankkia lisää työntekijöitä. Se olisi merkinnyt myös toimitilojen laajentamista. Nykyinen mökkipahanen, missä Viljami ja muutama muu tikkuja valmistivat, oli jo muutenkin liian pieni tarkoitukseensa. Jos sinne hankkisi lisää työntekijöitä, eivät he mahtuisi saman katon alla töitään tekemään.

Lasse harkitsi uuden ja isomman tuotantohallin rakennuttamista. Rahaa hänellä kyllä oli siihen, sillä tulitikkubisnes kukoisti. Pienessä kylässä ei ollut juuri mitään, mihin rahaa olisi voinut erityisesti tuhlata, joten rahapinot pankissa vain kasvoivat.

Uuden tuotantohallin piirustukset olivat jo valmiina, kun Lasse käsitti uuden ongelman. Kuka uudet työntekijät voisi kouluttaa? Paras vaihtoehto olisi ollut tietenkin Viljami, mutta jos hänet olisi otettu normityöstään pois kouluttamaan uusia, olisi tulitikkujen tuotanto alkanut takuta pahasti. Se ei ollut mahdollista.

Tämä sai Lassen ajattelemaan, että ehkä hän yritti ratkaista ongelmaa ihan väärällä tavalla. Ehkä hänen ei pitäisikään hankkia lisää työvoimaa, vaan hänen pitäisi keksiä tehokkaampi tapa valmistaa tulitikkuja. Jos olisi olemassa jokin keino, miten tulitikkuja voitaisiin tehdä nopeammin, isompia määriä kerralla, auttaisi se ongelmaan paremmin, kuin vain hankkimalla lisää työntekijöitä. Jos olisi mahdollista nykyisillä työntekijöillä pystyä valmistamaan kaksi kertaa niin paljon tulitikkuja, kuin mitä nykyinen valmistustapa mahdollisti, olisi se tuottoisampaa ja saataisiin tulitikkuja nopeammin asiakkaille.

Vaikka rahaa Lassella oli jo yllin kyllin, hän ei lainkaan karsastanut ajatusta kerätä sitä lisää. Tuotantoa lisäämällä tulot kasvaisivat ja ehkä hän jonain päivänä pystyisi rakentamaan unelmoimansa kartanon.

 

Eräänä päivänä, kun Viljami tuli aamulla töihin, hänen hämmästyksekseen jokin perin outo ja isohko kaapin näköinen hökötys oli ilmestynyt työpaikalle. Hänen työpöytänsä, minkä ääressä hän tulitikkuja valmisti, oli siirretty nurkkaan, mikä selvästi harmitti Viljamia. Siellä ei valaistus ollut kovin hyvä ja vetoisakin se saattaisi olla, kun oviaukko oli melkein heti vieressä.

Viljami asteli lähemmäksi ja tutki uutta ilmestystä. Siinä oli kaikenlaisia nappeja ja säätimiä, joissa oli kirjaimia ja numeroita. Lisäksi oudon vehkeen kyljessä oli valoja ja merkillinen lasinen pinta, minkä sisällä näytti vilkkuvan erilaisia kuvioita, kirjaimia, sanoja, numeroita ja vaikka mitä. Tuon lasisen pinnan takana näkyvän kokonaisuuden Viljami tunnisti tietokoneeksi. Hän ei ollut koskaan sellaista nähnyt, mutta oli kuullut usein sellaisista puhuttavan.

Samassa Lasse astui sisään mukanaan vieras mies. Lassen kasvoilla paistoi innostunut hymy, silmät kiiluivat jännityksestä ja hänen hengityksensä oli kiivasta.

– Huomenta Viljami! Eikös ole komea kone siinä meillä? Lasse kysyi.

– Huomenta! Onhan siinä konetta kerrakseen. Mikäs ihmeen aparaatti se tämä tällainen oikein mahtaa olla? Viljami ihmetteli.

– Minäpä kerron aivan pian, mutta ensiksi haluan esitellä yrityksemme uuden työntekijän. Tässä vieressäni on Heimo Käämi. Hän aloittaa tänään yrityksessämme uudessa haastavassa roolissaan tämän koneen huoltomiehenä! Lasse kertoi.

Heimo ojensi kätensä Viljamille, joka tarttui siihen hieman epäröiden. He esittelivät muodollisesti itsensä toisilleen. Kumpikin miehistä tuntui olevan hieman hämillään tilanteesta.

– No mitä tämä vehje nyt sitten tekee? Viljami tivasi.

– Tulitikkuja! Tämä kone tekee tulitikkuja! Lasse ilakoi.

– Tulitikkuja? Niinhän se teen minäkin, Viljami tokaisi.

– Vaan ei tarvitse tehdä enää! Tämä kone tekee ne sinun puolestasi, Lasse selitti.

– Minun puolestani? Tällainen kone? Mahtaakohan tuollaisesta olla siihen? Viljami epäili.

– Ihan varmasti on! Laitetta on testattu jo monta päivää ja nyt se on valmis tuotantoon. Tämä kone tekee satatuhatta tikkua päivässä, voitko kuvitella! Lasse hihkui.

– Satatuhatta? Ohhoh! Jo on melkoinen kone, jos se sellaiseen pystyy, ihmetteli Viljami.

– On se kone, on se! Lasse toisti.

– Mitenkäs se mahtaa toimia? Viljami aprikoi.

– Heimo, näytähän sinä miten kone toimii! Lasse pyysi.

Heimo avasi laitteen toisesta päästä kannen, jonka sisään hän sulloi muutaman koivuhalon. Sen jälkeen avattiin pari luukkua koneen päältä, jonne tuli kaliumkloraattia, rikkiä ja lasia. Sen jälkeen kyljestä paineltiin muutamia nappeja ja pian kone heräsi henkiin.

Se piti aluksi vaimeaa särinää, sitten se yhtäkkiä alkoi äänekkäämpään kolinaan ja kalinaan, ja lopuksi koneen toisesta päästä alkoi putoilla valmiiksi rasioihin pakattuja tulitikkuja. Jokaisessa rasiassa oli millimetrin sadasosan tarkkuudella yhtä pitkiä tulitikkuja aina sata kappaletta.

Heimo otti ensimmäisenä tulleen rasia ja ojensi sen Viljamille.

– Kas siinä! Kokeilehan miten palaa, Heimo ehdotti.

Viljami avasi rasian ja otti sieltä muutaman tulitikun. Sen jälkeen hän sytytti ne yksitellen raapaisemalla niitä rasian kyljessä olevaan pintaan. Hän tuijotti tarkasti jokaista palavaa tikkua.

– Minun tekemät palaa kirkkaammin, Viljami totesi tikkujen sammuttua.

– Mahdollisesti, mutta kirkkaudella ei ole merkitystä. Pääasia on, että tuli syttyy ja että tikulla voi sytyttää, Lasse riemuitsi.

– No jo ovat koneen keksineet, ei muuta voi sanoa, Viljami sanoi ajatuksiinsa uppoutuneena.  – Tämä kone sitten ilmeisesti tekee kaikki tikut meidän firmassa?

– Niin se on ajateltu, Lasse varmisti.

– Mitäs se sitten minä ja muut? Viljami ihmetteli.

– Mitä tarkoitat? Lasse kysyi.

– Sitä, että jos tämä kone kerran näin mainiosti tekee tikkuja, niin mihis sinä enää sitten meitä muita täällä tarvitset? Viljami kysyi suoraan.

– Aivan! Se olikin asia mistä minun täytyy keskustella sinun ja muiden kanssa. Koska muut eivät ole vielä paikalla, niin juttelen sinun kanssasi ensin. Sinä totta kai jatkat töitäsi meidän firmassamme, mutta sinä saat uusia tehtäviä, Lasse kertoi.

– Uusia tehtäviä? Niinku millaisia? Viljami hämmästeli.

– Jonkunhan pitää aika ajoin syöttää koneeseen puuta ja muita ainesosia, joten se tehtävä kuuluu sinulle, Lasse selitti.

– Eikös tämä Heimo sitten tee sitä hommaa? Sinähän sanoit, että Heimo on tätä konetta varten palkattu? Viljami ihmetteli.

– Ei tietenkään! Heimo on huoltomies ja se tarkoittaa sitä, että hän huoltaa tätä konetta. Sitä pitää välillä puhdistaa, siihen täytyy vaihtaa välillä osia ja lisätä öljyäkin. Ja voihan kone mennä välillä rikki, joten Heimon pitää silloin korjata kone kuntoon. Jos kone menee rikki välillä, niin on hyvä, että sinä olet silloin täällä töissä, koska silloin taas sitten sinä voit tehdä tulitikkuja niin kauan kunnes kone jälleen toimii, Lasse esitelmöi.

– Sinä se olet miettinyt asiat tarkkaan valmiiksi, Viljami naureskeli.

– Niin olen! Lasse totesi naurahtaen.

– Entäpä sitten muut työntekijät? Viljami ihmetteli.

– Niin… Ihan alussa, nyt kun konetta vielä ikään kuin koekäytetään, kaikkia tarvitaan. Myöhemmin, kun kone on täydessä iskussa ja tuotanto pyörii sen varassa, ei välttämättä kaikkia enää tarvita siinä vaiheessa, Lasse mutisi.

– Tarkoitatko, että sinä annat heille sitten potkut? Viljami kauhisteli.

– En suinkaan! Tai siis… No, rehellisesti sanottuna en vielä tiedä. Mutta älä kerro tästä muille vielä mitään! Katsotaan ensin miten asiat etenevät, Lasse pyysi.

 

Uusi kone herätti paljon ihmetystä, eikä ainoastaan Kivikoskelon Tulitikku Oy:n henkilöstön parissa vaan koko kyläyhteisössä. Oli ennen kuulumatonta, että koneella pystyttiin niin ihmeellisiin saavutuksiin. Satatuhatta tikkua päivässä tuntui täysin käsittämättömältä määrältä yhden päivän aikaansaannokseksi.

Ensimmäiset viikot koneen tulon jälkeen sujuivat työntekijöiden parissa ihmetellen ja hämmästellen. Kone todella pystyi kaikkeen siihen, mitä Lasse oli kehunut. Se tuntui täydelliseltä ratkaisulta kaikkiin yrityksen ongelmiin. Heti ensimmäisten viikkojen aikana nähtiin jo suuret hyödyt, mitä koneen käytöstä seurasi. Tikkuja valmistui käsittämättömään tahtiin ja kysyntään pystyttiin vastaamaan.

Viljamia tilanne pelotti. Hän ei ollut saanut mielestään Lassen puheita, minkä johdosta muu henkilöstö oli vaarassa saada potkut. Kone toimi liian hyvin ja täydellisesti. Ei enää kuluisi kovinkaan kauan aikaa, kun Lasse tekisi johtopäätöksen, että loput työntekijät olisivat turhia. Viljami päätti, että asialle on pakko tehdä jotain. Eihän sellainen käynyt päinsä, että moni hyvä työtoveri olisikin yhtäkkiä ilman työpaikkaa. Ei kylällä ollut töitä tarjolla. Jokainen pystyi kyllä henkensä pitimiksi viljelemään maata ja ylläpitämään karjaa sen verran, että oli omiksi tarpeiksi, mutta laskujakin täytyi maksaa sähköstä ja vedestä sekä kaikenlaisista tarvikkeista, mitä ei saanut kuin ostamalla.

Kun Viljami oli asiaa aikansa pohdiskellut, hän oli tullut siihen lopputulokseen, että hänen täytyisi sabotoida konetta jollain tavalla. Olisi varmasti parempi asia kylälle, että tuo kirottu kone menisi rikki, kuin että moni hyvä mies joutuisi toimettomaksi. Tietenkin firma joutuisi hetkellisesti ongelmiin, kun ei pystyisi tuottamaan riittävästi tikkuja, mutta se johtaisi kylän kannalta entistä parempaan tilanteeseen. Firma joutuisi koneen rikkouduttua hankkimaan lisää työntekijöitä, jotta kysyntään voitaisiin vastata.

Konetta ei saisi rikkoa kuitenkaan liian läpinäkyvän selvästi. Jos Lasselle selviäisi, että Viljami on tahallaan rikkonut koneen, olisi sillä ikävät seuraukset. Viljami joutuisi työttömäksi ja pahimmassa tapauksessa vielä maksamaan sen kirotun rakkineen. Se ei varmasti ole mitenkään erityisen halpa vehje. Kone täytyisi rikkoa niin, että se näyttäisi jonkinlaiselta onnettomuudelta.

Pitkään Viljami pohdiskeli millaisen onnettomuuden hän keksisi koneen tuhoksi. Helpoin konsti olisi ollut ujuttaa jotain erityisen kovaa koneen uumeniin, esimerkiksi laittaa kiviä laitteen sisälle puunsyöttöaukosta. Sellainen olisi varmasti pian tuhonnut koneen kuin koneen. Ongelmana siinä oli vain se, että olisi todella hankala selittää Lasselle, miten kivet olisivat saattaneet joutua täysin vahingossa koneeseen.

Sähköjohto olisi helppo saada muka vahingossa poikki, mutta sellainen ei ollut riittävän tehokas keino. Heimo oli peto sähköhommissa ja korjasi ongelman kuin ongelman. Sitä paitsi sähköjohtoa oli helposti ja nopeasti saatavissa lisää. Tuhon pitäisi olla pysyvä ja lopullinen.

Osa rikkomisen ongelmaa oli myös se, ettei Viljami tiennyt, miten kone oli rakennettu. Hän ei ollut koskaan nähnyt koneen sisälle. Sen verran Viljami oli päätellyt, että laitteen sisällä täytyi olla erinäinen määrä leikkureita, teriä, rattaita, kuljettimia, puristimia ja niin edelleen. Sitä Viljami ei tiennyt, millaisesta materiaalista ne oli valmistettu, miten kestäviä ja tuhoherkkiä ne olivat. Faktaa oli, että keksipä hän millaisen keinon tahansa, hän ei voisi olla täysin sata prosenttisen varma onnistumisestaan, ennen kuin kokeilisi.

 

Viljami oli työn touhussa syöttämässä halkoja koneeseen. Kaikki tuntui sujuvan normaalisti, kunnes yhtäkkiä alkoi kuulua suurta kolinaa. Kone alkoi täristä. Meteli kasvoi suuremmaksi. Yhtäkkiä aparaatin kyljet alkoivat pullistella, savua alkoi tupruta liitoksista ja ulos alkoi lennellä repeytyneitä metallinkappaleita.

Työntekijät ryntäsivät ulos, sillä he pelkäsivät koneen räjähtävän. Viidentoista minuutin kuluttua mökissä oli aivan hiljaista. Heimo riensi sulkemaan sähkötaulusta virrat mökistä. Viljami tuli Heimon viereen ja he astuivat sisälle.

Mökissä oli savun hajua, mutta onneksi missään ei näkynyt lieskoja. Kone oli entinen, sen pystyi toteamaan välittömästi. Laitteesta sinkoilleet metallinpalat olivat rikkoneet ympärillä olevia tuoleja, työpöytiä ja muita työkaluja.

Lasse ryntäsi sisään. Hän oli kuullut metelin vieressä olevaan pääkonttorirakennukseen.

– Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Lasse hämmästeli.

– Kone taisi mennä rikki, Viljami totesi.

– En ymmärrä, miten se noin pahasti meni rikki. Minä sen juuri eilen huolsin eikä siinä ollut mitään vikaa. Sen sisälle on täytynyt joutua jotain kovaa, Heimo sanoi.

– Ahaa, sitten minä ymmärrän, Viljami myönsi.

– No mitä? Lasse kysyi.

– Minä tuuppasin niitä halkoja sinne koneeseen. Suoraan sanoen minua on hieman pelottanut se homma, että jos se vaikka nappaa käden mukaansa. Minä olen sitten käyttänyt sellaista terästankoa siinä apuna. Sillä minä olen niitä halkoja sinne törkkinyt, Viljami kertoi.

– Joutuiko se tanko koneeseen? Heimo varmisti.

– Niin siinä taisi käydä. Voi juutas sentään! Viljami harmitteli.

– Voi halvatun halvattu! Koko kone ihan paskana! Ja samoin verstas! Miten me nyt pystymme tekemään yhtään ainutta tulitikkua? Ja miten paljon koneen korjaus mahtaa maksaa? Onko minulla enää varaa korjata sitä? Lasse tuskaili.

– No hurjassa kunnossahan tuo nyt on, mutta ei lannistuta vielä! Katsotaan mitä voidaan sille tehdä! Heimo sanoi päättäväisesti ja alkoi selvittää tuhon laajuutta.

 

Nopeasti Kivikoskelon Tulitikku Oy sai manuaalisen tulitikkujen valmistuksen käyntiin. Viljami ja hänen työtoverinsa olivat tyytyväisiä tilanteeseen ja tekivät ennätysvauhtia tuotteita toimitettavaksi asiakkaille. Eivät he kuitenkaan koneen tuotantomääriin pystyneet, mutta parhaansa tekivät.

Heimo sai selvitettyä, että koneeseen oli todellakin joutunut terästanko ja se oli aiheuttanut mittavat vahingot laitteelle. Paljon oli rattaita ja kuljettimia mennyt rikki. Korjaus oli mahdollista tehdä, mutta se vaatisi paljon aikaa ja uusia osia. Lasse antoi Heimolle vapaat kädet tilata mitä tahansa osia ja työkaluja tarvitsikin, että kone saataisiin pian käyttöön.

Erään työpäivän päätteeksi Lasse tuli jututtamaan Viljamia tämän ollessa juuri lähdössä kotiin.

– Kyllä minua Viljami niin harmittaa, että kone meni rikki, Lasse totesi. – Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa koko firman loppua.

Viljami tunsi syvän kouraisun rinnassaan.

– Firman loppua? Miten ihmeessä? Viljami hämmästeli.

– Emmehän me ehdi mitenkään tuottamaan tarpeeksi tikkuja. Asiakkaat uhkaavat oikeussyytteillä, koska ovat tehneet tilaukset ja osittain jo maksaneetkin niistä, emmekä me pysty toimittamaan tikkuja tai palauttamaan rahoja, Lasse totesi.

– Onko tilanne todella niin paha? Viljami kysyi.

– On se. Jos ei konetta pian saada kuntoon, tämä firma kuolee alta pois. Minä menen konkurssiin ja kaikki saavat potkut. Firman omaisuus myydään ja varat jaetaan velkojille, Lasse tilitti.

– Mutta voithan sinä hommata lisää työvoimaa. Sen jälkeen pystymme tekemään entistä enemmän tulitikkuja ja nopeammin, Viljami ehdotti.

– Ei minulla ole varaa siihen tällä hetkellä. Tämä onnettomuus sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan. Olin juuri saanut maksettua kaikki materiaalihankinnat, puhumattakaan itse koneesta, se oli todella kallis. Kaikki rahat loppuivat kassasta, mutta tarkoitus oli, että lisää olisi tullut, kun olisi saanut tikkuja myytyä lisää. Lisäksi minä suunnittelin, että olisin ostanut lisää koneita ja sitä kautta olisin pystynyt pitämään kaikki työntekijät edelleen firmassa. Tietenkin heidän olisi pitänyt opetella käyttämään uusia koneita ja huoltamaan niitä. Nyt taitaa käydä kuitenkin niin, etten pysty enää pitämään edes firmaa pystyssä, Lasse vuodatti.

– Etkö sinä voi sitten pyytää lainaa pankista? Viljami ihmetteli.

– Minä kysyin jo lainaa. Ei pankki ota riskiä. Koska kone on rikki ja tuottavuus tippunut olennaisesti, pankki ei suostu antamaan meille lainaa. Pankissa ei uskota, että me voimme tästä enää pelastua, Lasse niiskutti.

Viljami näki, miten Lassen silmät olivat kostuneet. Vain vaivoin Lasse pystyi hillitsemään alkukantaisen reaktionsa alkaa itkeä. Mieli täysin mustana Viljami asteli järkyttyneenä kotiinsa.

Kotona hän ei pystynyt tekemään mitään. Lassen kertomus oli täysin lamauttanut hänet. Hän oli syypää siihen, että pian koko firma menisi nurin ja kaikki saisivat kenkää. Kenelläkään ei olisi kohta töitä ja syy oli yksin hänen. Jos todella Kivikoskelon Tulitikku Oy menisi konkurssiin ja kaikki saisivat potkut, ei Viljami kestäisi sellaista tilannetta. Hänen täytyisi pelastaa firma ja työntekijät keinolla millä hyvänsä.

 

Viljami kierteli kylässä tuvasta toiseen ja kertoi työnantajansa synkästä tilanteesta. Monet tunsivat suurta sympatiaa tulitikkujen tekijöitä kohtaan, mutta useimmat olivat niin köyhiä ettei heillä ollut mahdollisuutta auttaa ainakaan taloudellisesti. Joistakin perhekunnista annettiin muutama roponen, mutta ei niillä pitkälle pötkittäisi. Viljami alkoi olla epätoivon partaalla.

Kun Viljami istui kotinsa sohvalla kierroksensa päätteeksi, hän katseli takkatulen loimua ja muisteli miten tulitikkujen historia oli alkanut. Ajatukset harhailivat hänen päässään ja mietteet veivät tulen teon historiaan. Pian hän alkoi miettiä tuluskiviä. Niillä ennen muinoin sytytettiin nuotioita. Tietynlaisilla kivillä toisiaan iskien saatiin kipinöitä aikaan. Kipinät sen sijaan saivat sytykkeissä aikaan tulen.

Seuraavaksi ajatuksiin harhaili mietteitä siitä, miten ihmiset pystyisivät sytyttämään tulen, jos tulitikkujen tekeminen loppuisi kokonaan. Jos firma menisi nurin, mistä ihmiset sen jälkeen saisivat tulitikkuja? Kyläläisten ja kaikkien muidenkin täytyisi palata vanhaan tapaan sytyttää tuli.

Entä jos joku toinen jossain toisessa kylässä keksisi, miten tulitikkuja valmistetaan. Ehkä he keksisivät samankaltaisen koneen, jollaisen Viljami oli tuhonnut. Sen jälkeen toisessa kylässä alkaisi tulitikkubisnes kukoistaa, eikä Kivikoskelossa enää onnistuisi tulitikkujen valmistus. Miksi kukaan enää heiltä ostaisi, jos olisi jo toinen valmistaja, joka pystyisi vastaamaan kilpailuun.

Viljami oivalsi, että tulitikkuja täytyi pystyä valmistamaan samaan tahtiin, kuin kone oli tehnyt, muuten koko kylän tulevaisuus saattaisi olla vaarassa. Ihmisille täytyi pystyä tarjoamaan jokin keino, miten he pystyisivät saamaan tulen aikaan tulitikuilla tai jollain toisella yhtä helpolla tavalla.

Yhtäkkiä Viljami sai idean. Miksi hän ei ollut asiaa käsittänyt aiemmin? Hän ei ollut nähnyt niin sanotusti metsää puilta. Keino oli olemassa ja suunnitelma hänen mielessään kirkkaana. Tarvittaisiin vain hyvää tahtoa ja osaavia seppiä.

 

Viikon kuluttua Viljami esitteli keksintönsä Lasselle. Viljamilla oli kädessään metallinen pieni lieriö. Sen toisessa päässä oli pieni rulla ja aivan sen vieressä jonkinlainen vipu tai painike. Lasse ihmetteli pientä laitetta.

– Mikä ihmeen vekotin se tämä on? Lasse ihmetteli.

– Kiedo sormet sen ympärille ja sitten peukalolla pyöräytät sitä rullaa niin, että samalla painat vipua alas, Viljami ohjeisti.

Lasse teki, kuten Viljami ohjeisti. Heti rullan pyöräytyksen jälkeen lieriön päässä näkyi kipinöitä ja saman tien lieriön päähän syttyi liekki. Lasse pelästyi ja nosti peukalonsa, jolloin liekki sammui.

– Mikä tämä oikein on? Lasse hämmästeli.

– Minä nimesin sen sytkäriksi! Sillä voi sytyttää tulen, ihan kuten tulitikullakin, mutta tämä kestää huomattavasti pidempään kuin tulitikku, Viljami kertoi.

– Miten tämä oikein toimii? Lasse tiedusteli.

– Tässä pienessä säiliössä on butaania. Se on nestemäistä kaasua. Tuo vipu, jota painoit, vapauttaa kaasun virtaamaan ulos. Rulla taas raapaisee pientä kiveä, joka on lieriön päässä, mikä aiheuttaa kipinän ja kipinät taas sytyttää butaanin palamaan. Eikö olekin yksinkertaista? Viljami kysyi.

– Kerrassaan nerokasta! Mistä sinä tällaisen idean keksit? Lasse hämmästeli edelleen.

– Tulin ajatelleeksi miten tuli sytytetään tuluksilla eli tehdään kipinöitä, jotka sitten saavat sytykkeen palamaan. Ensin tarkoitukseni oli luoda automaattinen kipinäkone, ettei ihmisten tarvitsisi iskeä kiviä ja hangata niitä, se on turhan työlästä. Kipinäkoneella olisi helpompi saada kipinöitä. Sitten aloin miettiä, että jos sytyke olisi samassa paketissa, niin siitä saisi tulen aikaiseksi, Viljami selvitti.

– Miten keksit käyttää butaania? Lasse kysyi.

– Muistin yhtäkkiä miten meidän kauppias kerran vahingossa sytytti nakit palamaan, kun hän pakkasi niitä butaanikaasun avulla. Siitä sain ajatuksen, että butaania voisi käyttää palamistarkoitukseen tällaisessa sytkärissä, Viljami tarkensi.

– Miten pitkään tämä kaasu kestää tässä säiliössä? Lasse uteli.

– Yksi tuollainen vastaa noin tuhatta tulitikkua ja tällä hetkellä pystyisimme valmistamaan tällaisia noin kolme sataa päivässä. Tämä vastaisi siis kolmeasataatuhatta tulitikkua päivässä, Viljami totesi ylpeänä.

– Kolmesataatuhatta tulitikkua… Se on uskomaton määrä. Mutta mikä sinun suunnitelmasi tämän suhteen on? Miksi sinä minulle tämän esittelit? Lasse ihmetteli.

– Tällä me pelastamme firman! Minä uskon, että me saamme tätä myytyä yhtä hyvin kuin tulitikkuja. Kun saamme näitä myytyä riittävästi, pystymme korjaamaan tulitikkukoneen ja ostamaan jonkin ajan päästä vielä lisää, jolloin pääsemme takaisin tuottavaan tulitikkubisnekseen. Tämän sytkärin avulla pelastamme tulitikkubisneksen! Viljami riemuitsi.

– Älyttömän upea idea! Lasse ilakoi ja halasi Viljamia.

 

Pian Kivikoskelon Tulitikku Oy alkoi myydä uutta mullistavaa tuotettaan, sytkäriä, pelastaakseen tulitikkubisneksensä. Myynti kasvoi räjähdysmäisesti. Kaikki halusivat sytkärin itselleen. Pian kynttilät ja takat syttyivät sytkärillä. Butaanikaasun loimun avulla saunan pesät saatiin sytytettyä ja puuhellaan saatiin lämpöä sopan keittoon.

Vajaassa kuukaudessa tulitikkukone saatiin korjattua, mutta sitä ei otettu heti käyttöön. Lasse ja Viljami äkkäsivät, että koska sytkärit kävivät hyvin kaupaksi, he saattaisivat rakennuttaa kaikessa rauhassa teollisuushallin ja ostaa sinne lisää tulitikkukoneita. Kun kaikki olisi valmista, sytkäreiden valmistus lopetettaisiin ja koneet saisivat alkaa jauhaa miljoonia tulitikkuja.

Vaikka sytkäreitä myytiin paljon, oli niistä saatava kate kuitenkin huonompi kuin tulitikuilla. Tästä syystä Lassen mielestä oli tuottoisampaa tehdä tikkuja kuin sytkäreitä. Butaanikaasu ei ollut kovin edullista verrattuna tulitikkujen raaka–aineisiin.

Viljami alkoi pelätä olisiko mahdollista, että ihmiset eivät enää haluaisi tulitikkuja, kun alkoivat jo tottua sytkäriin. Lassen mielestä ihmisillä ei olisi mahdollisuutta valita, koska he yksinkertaisesti vain lopettaisivat sytkäreiden valmistuksen. Sen jälkeen ei olisi enää tarjolla kuin tulitikkuja, joten ihmisten olisi pakko siirtyä käyttämään niitä.

 

Kun kolme kuukautta oli kulunut ensimmäisen tulitikkukoneen rikkoutumisesta, sytkäreiden valmistus lopetettiin. Teollisuushalli oli rakennettu ennätysajassa ja koneet sen sisälle asennettu valmiiksi miljoonien tulitikkujen tuotantoon.

Kuten Viljami oli ennustanut, ihmiset olivat tottuneet näppärän sytkärin käyttöön. Syntyi suuri valitusten vyöry, kun kaikkialla vaadittiin sytkäreitä takaisin. Lassenkin ennustus kävi toteen. Koska sytkäreitä ei enää valmistettu, ihmiset palasivat lopulta vähin äänin, ehkä hieman murjottaen, käyttämään tulitikkuja.

Kivikoskelon Tulitikku Oy:n osalta tilanne näytti jälleen ruusuiselta. Viljami oli itsekseen erityisen tyytyväinen, koska oli onnistunut keksinnöllään pelastamaan firman ja työtovereidensa työpaikat. Itse asiassa hänen sytkärinsä oli auttanut luomaan lisää työpaikkoja ja kasvattamaan firmaa yhä suuremmaksi. Viljamilla oli siis aihetta olla ylpeä.

 

Vuotta myöhemmin tulitikkujen myynti alkoi yllättäen laskea. Valmistusmäärien kasvu ensin hidastui ja pian se oli muuttunut täysin tasaiseksi. Markkinat eivät enää kasvaneet. Aluksi Lasse arveli, että huippu oli saavutettu. Kaikki käyttivät tulitikkuja, joten kasvuvaraa ei enää ollut. Tässä tilanteessa kysynnän olisi pitänyt pysyä stabiilina.

Myynti alkoi kuitenkin laskea yhä. Pian jouduttiin seisottamaan yhtä tuotantolinjaa ja pian toistakin, koska tulitikkuja ei yksinkertaisesti enää ostettu entiseen malliin. Lopulta Lasse käsitti, että jotain erityistä on täytynyt tapahtua.

Viljami alkoi ottaa asioista selvää. Hän lähti kiertelemään muita kyliä ja jopa kaupunkeja. Hän matkusti useita viikkoja ja lopulta palasi takaisin kotikyläänsä Kivikoskeloon. Tultuaan takaisin Viljami sai heti kutsun Lassen luokse kertomaan uutiset.

Paluutaan seuranneena päivänä Viljami asteli Lassen kotikartanoon, jonka Lasse oli rakennuttanut vain puolta vuotta aiemmin. Viljami istuutui Lassen asehuoneen sohvalle takan eteen. Lasse tarjosi ensin konjakit, jonka jälkeen hän alkoi kysellä Viljamilta uutisia.

– No, kerro mitä sait selville. Onko pelkomme käynyt toteen, joku toinenkin valmistaa tulitikkuja ja halvemmalla kuin me? Lasse kysyi suoraan.

– Ei. Kukaan muu ei osaa valmistaa tulitikkuja. No, itse asiassa törmäsin kyllä yhteen toiseen valmistajaan, mutta heidän tulitikkunsa oli heikompi laatuisia ja heillä ei ollut sellaista teollistettua tuotantoa kuin meillä. Heistä ei ole kilpailijaksi meille eivätkä he ole syypäitä tulitikkujen menekin laskuun, Viljami kertoi.

– No mikä sitten on syynä? Kerro mitä sait selville! Lasse tivasi.

– Sähkö on meidän pahin kilpailijamme, Viljami totesi.

– Sähkö? Miten ihmeessä sähkö? Eihän sähköllä tehdä tulta. Sehän olisi typerää! Lasse ihmetteli.

– Ei sähköllä suoraan tulta tehdäkään, mutta välillisesti kyllä ja suoraan sähkö on tehnyt osittain tulen tarpeettomaksi, Viljami sanoi.

– Tarpeettomaksi? Mitä tarkoitat? Lasse hämmästeli.

– Erilaiset firmat ovat alkaneet valmistaa sähköllä toimivia laitteita! On sähkölamppuja, jolloin kynttilät ovat turhia. On sähköllä toimivia lämpöpattereita, jolloin takalla lämmittäminen ei ole tarpeen. Ruokaa tehdään sähköuunilla tai kaasuliedellä, joka syttyy automaattisesti sähköisen sytytysjärjestelmän avulla, jolloin puuliesi on tarpeeton. Saunaankin ovat keksineet sähkökiukaan. Tilanne on hälyttävä, Viljami kauhisteli.

– Sähkökiuas? Ei kai sentään? Lasse järkyttyi.

– Kyllä, sähkökiuas! Viljami varmisti.

– Tämä on katastrofi! Emmehän me tuollaiselle pysty kilpailemaan? Miten me tästä voimme enää keksiä mitään, mihin tulitikkuja tarvittaisiin? Ja sähköä me emme osaa tehdä! Eihän meistä kukaan tiedä miten sähköä valmistetaan! Lasse kauhisteli.

– Minä mietin tätä ongelmaamme paluumatkallani. Pohdin pitkään asiaa ja totesin, että meidän pitäisi keksiä jotain, mikä loisi ihmisille tarpeen käyttää tulitikkuja, Viljami selitti. – Meidän tulisi luoda ihmisille tarve, joka koukuttaisi heidät.

– No keksitkö? Lasse kysyi.

– Ehkä. Matkoillani törmäsin toiseen uuteen keksintöön, joka saattaisi olla vastaus kaikkiin ongelmiimme, Viljami myhäili.

 

Kivikoskelon Tulitikku Oy jatkoi menestyksen tiellä. Kivikoskeloon nousi muutamassa kuukaudessa uusi tuotantohalli, jossa uuden menestystuotteen valmistus käynnistettiin. Pian tämän uutuuden myötä tulitikkujen myynti nousi jälleen reilusti.

Myös Kivikoskelossa tämä uusi keksintö otettiin vastaan innokkaasti. Kohta ei enää kylän raitilla nähty yhtä ainutta aikuista ihmistä, joka ei olisi poltellut piipputupakkaa. Kyläyhteisö oli tyytyväinen, sillä tupruttelu tuntui rauhoittavan mieltä. Lisäksi se toi uuden loistavan keksinnön työpaikoille nimeltään tupakkatauko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s