Koodi

Riikka istuutui työpöytänsä ääreen. Rutiini seurasi toistaan. Käsilaukku pöydän reunalle, työsandaalit jalkaan, tietokoneen virtanapin painallus, pari huokaisua Windowsin käynnistymistä odotellen ja laturinjohdon kiinnitys työkännykkään. Lopulta monitorissa näkyvä silloin tällöin pyörähtelevä tiimalasi vaihtui nuoleen. Riikka tarttui koruttomalla vasemmalla kädellään hiireen ja avasi sähköpostin. Inboxissa oli viisikymmentäseitsemän uutta viestiä. Se oli normaali aamun saldo. Riikka käynnisti selaimen ja vilkaisi Facebookista oliko kukaan jättänyt viestejä tai kommentteja hänen statuspäivitykseen. Sosiaalinen elämä verkossa oli vielä hiljaisempaa kuin reaalimaailmassa. Siinäkään ei mitään uutta ollut. Hän nappasi pöydältä kahvimukinsa, jonka kyljessä komeili pingviinin kuva, ja asteli työpaikkansa kahvinurkkaukseen.

Kahvinkeittimessä oli juuri valmistunutta kahvia. Riikka iloitsi mielessään, päivän ensimmäinen piristävä ajatus. Nurkkauksessa olevalla sohvalla istui kaksi kollegaa, Niklas ja Mikael. Saatuaan mukinsa täyteen mustaa höyryävää nautintoainettaan hän istuutui sohvalle toisten viereen. He keskustelivat jonkin aikaa illan televisio–ohjelmista, mutta pian keskustelu kääntyi työasioihin. Projektipäällikkö oli määrännyt heidät suunnittelemaan uutta modulia tietojärjestelmään, joka tulisi uudelle asiakkaalle. Riikan ja Niklaksen oli määrä speksata toiminnallisuus, ja jahka se olisi katselmoitu myös koodata se. Aikataulu oli, kuten aina, tiukka. Valmista olisi pitänyt olla jo edellisviikolla.

Heidän keskustellessaan Riikka huomasi Niklaksen vilkuilevan häntä vähän väliä aivan kuin vaivihkaa. Se jäi vaivaamaan, mutta hän ei kysynyt asiasta kuitenkaan Niklakselta.

Jonkin ajan kuluttua he lopettivat kahvitaukonsa ja Riikka käveli omalle paikalleen. Istuuduttuaan tuoliinsa nainen jäi miettimään Niklaksen katseita ja salaperäisiä vilkaisuja. Riikka tunsi hämmennystä. Niklas ei ollut koskaan aiemmin vilkuillut häntä sillä tavoin. Katseessa oli ollut jotain erikoista.

Hän avasi projektipäällikön sähköpostiviestin ja alkoi lukea ohjeistusta uuden modulin suunnitteluun liittyen. Kesken lukemisen Riikka yhtäkkiä tajusi. Se iski voimalla ja hän tunsi miten kylmät väreet juoksivat selkää pitkin. Eihän se voinut olla niin? Miksi juuri Niklas? Miksi juuri nyt?

Niklas istuutui työpöytänsä ääreen. Hän avasi editorin tietokoneeltaan ja alkoi kirjoittaa uutta ohjelmakoodia. Työstäessään koodia mies ajatteli jatkuvasti Riikkaa. Hän oli huolissaan, oliko vilkuillut liian tiheään? Olikohan Riikka hoksannut jotain? Niklas häpesi itseään ja tunsi miten puna levisi kasvoille. Lopulta mies ryhdistyi ja pohti ettei ollut mitään hävettävää. Eihän hänen pitäisi arastella tai pelätä. Sellaiset tunteet olivat täysin luonnollisia. Jokaiselle käy niin joskus elämän varrella. Tämä olisi tapahtunut ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Jos se ei olisi tapahtunut Riikan kohdalla, se olisi sattunut jonkun toisen naisen kanssa myöhemmin. Niklas perui ajatuksensa saman tien. Ei tätä voinut tapahtui kuin ainoastaan Riikan kohdalla.

Sormet naputtivat yhä kiihtyvällä tahdilla koodia editoriin. Niklas tiesi, että hänen olisi kerrottava Riikalle jollain tapaa, mutta miten, missä ja milloin? Hän ei halunnut tehdä sitä kömpelösti tai hätiköiden. Täytyisi antaa itsestään paras mahdollinen vaikutelma. Samassa miehen mieleen tulvahti muistoja monista firman saunailloista, kesäjuhlista ja pikkujouluista. Oliko jo myöhäistä yrittää antaa itsestään hyvää vaikutelmaa?

Niklaksella oli itse asiassa suunnitelma, mutta ei ollut varma uskaltaisiko sitä toteuttaa. Siinä oli omat riskinsä. Eniten pelotti torjutuksi tuleminen. Mitä jos Riikka ei olisikaan samaa mieltä? Mitä jos nainen vain nauraisi hänen yritykselleen? Se olisi kaiken loppu. Toisaalta Niklaksen olisi pakko tehdä se. Jos hän nyt antaisi periksi, sitä joutuisi katumaan koko loppuelämän. Hän tekisi sen. Jos vastaus olisi kieltävä, se täytyi vain kestää kuin mies. Varmuuden vuoksi Niklas kuitenkin oli jo vilkuillut uusia työpaikkoja.

Uusi päivä, samat rutiinit. Käsilaukku, sandaalit, virtanappi, Windows, huokailut ja laturi. Sen jälkeen sähköpostit, joissa oli nyt seitsemänkymmentäkuusi uutta viestiä, ja Facebook. Lopuksi taas kahvia. Riikka huomasi olevansa hieman pettynyt, koska Niklas ei ollutkaan tauolla, kuten yleensä.  Sen sijaan Mikael oli sekä yrityksen assistentti Merja.

Riikka istuutui sohvalle ja mietti miten voisi vaivihkaa kysyä, missä Niklas oli. Merja vaikutti huumanneen Mikaelin. Riikasta tuntui, että heillä oli jonkinlainen flirttailukisa meneillään. Hän päätti keskittyä kahviinsa, mutta jaksoi sitä vain viiden minuutin verran, jonka jälkeen hän päätti palata työpisteelleen.

Koko edellisen illan Riikka oli kotonaan miettinyt Niklaksen katsetta. Naisen mielessä oli kaihertanut oivallus, joka oli värisyttänyt häntä edellisenä päivänä. Se oli loppujen lopuksi tuntunut varsin mukavalta, mutta hän pelkäsi tehneensä hätiköityjä johtopäätöksiä. Olisi todella noloa, jos toimisi johtopäätöstensä mukaisesti, jotka olisivatkin vääriä. Riikka oli toivonut, että olisi päässyt juttelemaan Niklaksen kanssa, jotta olisi voinut selvittää olettamuksiensa paikkansa pitävyyttä. Riikka joi kahvin loppuun ja palasi työpöytänsä ääreen. Hän alkoi käydä läpi sähköpostejaan.

Nopeasti Riikka huomasi, että yksi uusi viesti oli Niklakselta. Hän avasi sen välittömästi piittaamatta esimieheltään tulleesta sähköpostista, joka oli varustettu punaisella huutomerkillä ja jonka otsikkoon oli kirjoitettu isoin punaisin kirjaimin kiireellinen. Niklaksen viesti oli perinteisen työinfoinen, mutta jotain omituista siinä oli. Nainen luki sen toistamiseen, mutta ei keksinyt, mikä siinä oli niin erikoista. Lopulta Riikka tajusi sen. Maili sisälsi uuden version ohjelmakoodista liittyen moduliin, mikä oli aiemmin annettu tehtäväksi. Viestissä pyydettiin ajamaan kyseinen ohjelmakoodi ja kokeilemaan toimisiko se. Yleensä tällaiset pyynnöt laitettiin aina koko tiimille, ja koodi oli tallennettu versionhallintajärjestelmään, josta se oli kaikkien saatavilla. Outoa oli, että se oli kuitenkin sähköpostin liitteenä ja lähetetty vain Riikalle. Nainen tarkisti versionhallinnan, mutta siellä ei Niklaksen lähettämää koodia ollut. Varpaissa tuntui kihelmöintiä, hengitys kiihtyi ja oikea käsi aavistuksen verran tärisi, kun hän valitsi hiirellään kooditiedoston avattavaksi editorilla.

Niklas ei muistanut milloin oli viimeksi ollut niin hermostunut. Hän ei ollut voinut mennä edes aamukahville. Mikael oli sitä hieman ihmetellyt, mutta oli ilmeisesti uskonut hätävalheen tosi kiireellisestä koodimuutoksesta. Mies odotti. Hänen vasen jalkansa vispasi hervottomasti pöydän alla samalla, kun hän naputteli vasemman käden sormilla pöydän kantta. Sähköpostiohjelma oli auki. Hän puolen minuutin välein klikkasi hiirellä ikonia päivittääkseen uuden viestit palvelimelta.

Mitään ei tuntunut tapahtuvan. Sekunnitkin tuntuivat ikuisuudelta. Lopulta Niklaksen odottama viesti saapui. Sitä ei tarvinnut avata, sillä hän tiesi tarkalleen sen sisällön. Hän oli koodannut tuon kyseisen viestin. Se generoitui automaattisesti heti, kun Riikalle lähetetty koodi ajettiin. Tämän perusteella hän tiesi, että nainen oli avannut viestin. Nyt Riikka tiesi.

Niklaksen sydän takoi rankasti. Häntä huimasi. Mies nousi tuolistaan ja lähti kohti Riikan työhuonetta. Matkallaan hän joutui ohittamaan kahvinurkkauksen, jossa Merja ja Mikael yhä flirttailivat keskenään. Merja huomasi Niklaksen kalpean olemuksen ja hien tuottaman kiillon ohimolla.

Riikka kääntyi tuolissaan oven suuntaan ja kohtasi Niklaksen epätoivoisen olemuksen ja suunnatonta jännitystä huokuvat silmät. Miehen ryhti korjaantui salamannopeasti, hänen katseensa kirkastui ja voimakkaasti valtaava lämmin tunne kasvatti itsevarmuuden tuhatkertaiseksi, sillä hän näki maailman kauneimman hymyn ja kostuneet silmät, jotka huokuivat hyväksyntää, kiintymystä ja maailman suurinta rakkautta.